Sään suosiessa sunnuntaisena iltapäivänä päätin lähteä katselemaan, josko olisi jonkinlaista kuvaa tarjolla. Alunperin suunnittelin meneväni Vehoniemen tietämille, Kangasalle. Matkalla sinne tuli kuitenkin mieleeni, että kun auringonlaskuun on vielä yli kaksi tuntia aikaa, niin josko kävisi vilkaisemassa vähän samalla suunnalla sijaitsevaa Pälkäneen rauniokirkkoa.
Osuinkin paikalle juuri oikeaan aikaan. Laskeva aurinko valaisi kirkon ja vähän matkaa sen edestäkin, mutta tilanne muuttuisi aivan pian. Ensimmäisen kuvan otin vähän kauempaa, Rauniokirkontieltä.
Tästä kohtaa myös arvioin vähän, että mistäpäin kannattaisi ulkokuvia ottaa. Mietiskelin, että kuvien ottamista "rajoittavat" pääasiassa kirkkoa ympäröivät puut ja valon suunta. Korkeat puut on otettava sommitelmassa jotenkin huomioon, pitää joko yrittää rajata niin, että kuvassa on mahdollisimman vähän puuta tai sitten ottaa koko puu mukaan kuvaan. Ensimmäinen ratkaisu on ehkä parempi, koska tällöin kuvassa on yksi häiritsevä tekijä vähemmän. Valon suunta on toinen päätekijä. Kuvan ottaminen kirkon takaa on melko lailla poissuljettua. Kuvan voi ottaa suoraan edestä tai viistosti joko varjoisalta tai valoiselta puolelta. Varjoinen puoli on parempi, koska valon ja varjon vaihtelu tekee kuvaan paremman syvyys- ja muotovaikutelman.
Lähdin siis hakemaan seuraavaa kuvaa etuviistosta. Aurinko oli melko lailla suoraan oikealla, joten lisäsin objektiivin nokalle pyöröpolarisaatiosuotimen värien tehostamiseksi. Jälkeenpäin ajatellen, miedompikin polarisaatio olisi riittänyt, tosi tumma taivas voi olla komean näköinen mutta ei välttämättä niin realistinen. No, ei tuo kovin pahakaan ole, ja voisihan sitä jälkikäsittelyssä vaalentaakin jonkin verran, jos siltä tuntuu. Kuvaa ottaessa käytin jälleen "köyhän miehen Tilt&Shift -objektiivia", eli tasapainottelin kameran millilleen suoraan joka suuntaan, ja rajasin myöhemmin kuvan alareunaa pois. Arkkitehtuuriotoksissa on hyvä, että kuvan pystysuorat linjat eivät vääristy, siis kaadu eteen- tai taaksepäin. Tätä varten kamera ei saa olla kallellaan eteen- eikä taaksepäin, eikä tietenkään sivuille.
Olen sommitelmaan muuten erittäin tyytyväinen, mutta haluaisin kuvaan enemmän tilaa etualan aidan ja kirkon väliin. Keli oli kuitenkin sen verran tuulinen, että kameran tarpeeksi ylös saamisen vaatima jalustan keskiputken nostaminen teki paketin liian huteraksi, kuva olisi tärähtänyt. Täytyy myöntää, että nyt kyllä kaduttaa, etten tuota tehnyt. Olisihan sitä voinut vaikka odottaa tyyntä hetkeä, tai nostaa herkkyyttä suljinajan kiristämiseksi.
Tämän ja parin muun yritelmän jälkeen siirryin kirkon sisälle. Kirkossa ei ole kattoa (kaikki kirkot eivät siis olekaan katollisia, MUHAHA kainalopieru), ja hieman hirvitti, että minkälaista kuvaa sisältä voisi saada. Oletin, että taivas olisi aivan liian kirkas, ja että se täytyisi jättää kuvasta pois. Päätin kuitenkin kokeilla. Helpointa taivaan valottaminen oikein olisi, jos taivasta voisi tummentaa polarisaattorilla, joten yritin kuvan ottamista ensin kirkon vasemmasta reunasta, kamera kohti alttarin oikeaa reunaa tähdättynä. Tällöin aurinko oli mahdollisimman lähellä sitä 90° kulmaa jolloin polarisaatiosuodin toimii tehokkaimmin. Polarisoidun taivaan ja kirkon sisäosan valaistusero olikin yllättävän pieni. Kuvasta sai aivan kunnollisen. Sommittelin kuvan vielä tarkemmin, mittasin valaistuksen juuri haluamakseni ja:
Jatkokehitysideoita tulee mieleen. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista ottaa kuva jonakin kirkkaana kesä/syysiltana, reilun puolen tunnin valotusajalla, niin että tähdet ovat viiruina.
Hetken vielä kirkon ympärillä pyörittyäni päätin lähteä takaisin Kangasalle. Vehoniemen automuseolta lähtee Oravapolku, jota olin päättänyt tutkia vähän. Olen maisemissa pyörinyt ennenkin, ja alueelta löytyy monentyyppistä maastoa: on hiekkarantaa, kivikkoista rantaa, mäntymetsää, visakoivuja, jne jne. Nyt ajattelin, että olisi kiva saada kuvaa siitä männikköisestä harjunreunasta ilta-auringossa.
Tämä oli ensimmäinen otos. Etualalla oleva kaatunut puu vaikutti kuvaushetkellä mielenkiintoiselta sommitteluelementiltä, mutta toisaalta se saattaa "sulkea" katseen pääsyn tuonne maastoon.
Toisessa otoksessa hain sommitelmaa, jossa olisi mukana tuo polku. Oravapolku, jos oikein olen ymmärtänyt. Sommitelmaa varten kameraa piti kallistaa vähän alaspäin, joten käytin taas köyhän miehen T/S-objektiivia. Tästä on tullut sen verran tapa, että olen jo melkein vakavissani harkinnut T/S-objektiivin ostamista.
Lopuksi bongasin vielä mukavasti valaistuja, lumen peittämiä varpuja, enkä malttanut olla ottamatta niistä jonkinlaista kuvaa. Hurjan kontrastieron vuoksi otin kaksi kuvaa, toisen valotettuna etualan mukaan ja toisen joka on lähempänä kirkkaan taivaan valotusta. Yhdistin valotukset yksinkertaisella gradienttimaskilla fotarissa. Perspektiivivirheestä johtuen puut kaatuilevat minne sattuu, argh.
Oravapolun tutkailu jäi taas melko vaillinaiseksi. Pitää palata paremmalla ajalla uudestaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti