Tätä on odotettu. Vaikka olen kuunnellut Stam1naa innokkaasti jo useamman vuoden, niin vasta nyt tuli ensimmäinen mahdollisuus nähdä bändi livenä. Ja juuri tautisen kovasta live-esiintymisestään Stam1na tunnetaan.
Siispä vietin perjantai-iltapäivän ja illan kuunnellen Stam1naa, katsellen videoita YouTubesta ja DVD:ltä, katsellen kuvia verkosta, lehdistä, levyjen ja videoiden kansista. Ja niin edelleen. Vaikka bändi on tuttu, niin pysähtynyttä kuvaa täytyy silti vähän mietiskellä, katsella tarkasti, että millaisia eleitä, ilmeitä ja manereeita bändillä ihan oikeasti on, ja niin edelleen.
FM2000
Jo ennen lämppäribändi FM2000:n alkua paikalla oli ihan kunnioitettava määrä porukkaa. FM2000 kertoo olevansa hevihullutteluorkesteri Pieksämäeltä.
MySpacen perusteella suhtaudun pienellä varauksella, mutta livenä homma toimi kuin pikajuna.
Taajamassa sataakahtakymppiä, jne :) Katselin ensin meininkiä parin biisin ajan, ja aloin sen jälkeen ottamaan kuvia.
Viime kerroista viisastuneena(?) ajattelin nyt myös liikkua paljon. On helppo jämähtää yhteen kohtaan hakemaan kuvaa, mutta silloin setistä tulee helposti tylsä. Vaikka toisaalta, voihan sitä pistää kaikki rahat yhdelle hevoselle ja lähteä hakemaan vain sitä yhtä kuvaa. No, päätin nyt kuitenkin kierrellä ympäriinsä.
Stam1nan mukanaan tuoma valomies oli asiansa osaava tyyppi; valaistus oli komeaa ja valokuvauksellista. Ainoa, mikä oli haasteellista, oli valotuksen mittaaminen. Kirkkaan vaaleita kohteita sysimustaa taustaa vasten. Manuaalilla voi valotuksen tietysti hakea, mutta mitäs sitten kun se muuttuu? Muutama ensimmäinen ruutu pitää joko arpoa tai chimppailla kohdilleen. Evaluatiivinen mittaus voisi toimia, mutta silloin joku tarkennuspiste täytyisi pitää tismalleen artistin naaman, eikä mustan taustan, kohdalla.
Käytännössä tein niin, että koitin tunnistaa erilaisia valotyyppejä. Kirkkaimmalle valolle oli M-asennossa asetukset (~ 1/500 f2.8 ISO 1600) ja muuten käytin Av-asentoa, keskiarvomittaus ja tilanteesta riippuen 1-2 aukkoa alivalotusta. Pääosin toimi hyvin, mutta toisaalta tällä kertaa joukossa oli montakin huippuosumaa, jotka olivat kuitenkin ylivalottuneet pilalle.
Keikan alussa joku heti varasi hyvän, tolpan suojaaman paikan lavan edestä, johon olin vähän kaavaillut meneväni ennen Stam1nan keikkaa. No, opinpahan menemään asemiin ajoissa.
Pientä pittiäkin saatiin aikaan, ja hain sitä kuviin, täydellisesti kuitenkaan onnistumatta. Yleisöön tuli valoa taaskin melko nihkeästi ja tipoittain.
Stam1na
FM2000:n keikan aikana porukkaa alkoi valua sisään isommalla vaihteella. Keikka oli odotetusti loppuunmyyty, ja faniporukka luonnollisesti paikalla ajoissa. Bändien välissä oli kuitenkin vain suht lyhyt tauko.
Änkesin itseni taas lavan oikeaan reunaan, melkein eturiviin. Tästä voisin katsella meininkiä vähän ja ottaa ensimmäiset kuvat. Bändin soolokitaristi Pexi on yleensä lavan oikeassa reunassa, joten parit kitarasankarikuvat voisi ottaa keikan alkuun.
Alkuun näytti siltä, että pitti ei ole ihan yhtä laaja tai raju kuin Raised Fistin keikalla, mutta toki meininki oli loistava myös yleisössä. Yleisö käyttäytyi myös korrektisti, ja väkimäärästä huolimatta pääsin helposti liikkumaan joka suuntaan. Tosin, paikalla oli myös ihmisiä jotka eivät ihan olleet sisäistäneet tälläisten tapahtumien luonnetta: eturivissä ei voi mitenkään olettaa, että saisi seistä rauhassa, tuopista siemaillen, kenenkään tönäisemättä. Keikan alussa siinä edessäni olikin jonkunlaista pystypainin alkua, mutta tilanne rauhoittui. Toinen asia, mitä en oikein ymmärrä, on eturiviin tuodut juomat.
Välttääkseni varusteiden kastumista, kiristin laukun sekä kameran hihnat mahdollisimman tiukalle, niin että ne olisivat mahdollisimman ylhäällä, ja ehkä säästyisivät kastumiselta jos joku päättäisi lähistöllä roiskia.
Kuvailin ensin siis etuoikealta (kuten ylläoleva kuva), sitten siirryin takaoikealle, jonka jälkeen kiersin miksauskopin tietämille. Miksauskopin ovella oli melko lihaisan oloinen kaveri passissa, mutta kysyin tältä, että voisinko ottaa kopista kuvia. Tämä ei ollut(kaan) ongelma ja siirryin asemiin. Melkein heti biisi vaihtui, ja tämä portinvartija vinkkasi minulle, että seuraavassa biisissä lavalle tulee vieraileva tähti, ja laulaja Hyrde daivaa yleisöön. Kiitollisena vinkistä vaihdoin laajiksen teleobjektiiviin ja aloin kyttäämään. Noin puolivälissä biisiä lavalle vedettiin yleisön joukosta eräs nuorimies, jolle lyötiin basso kouraan, ja basisti Kaikka (sukua Kanki-Kaikkoselle? :o) otti Hyrden kitaran hoitaakseen. Kitarasoolon alkaessa Hyrde sitten ponkaisi yleisöön, tuloksena tälläinen kuva. En ole aivan tyytyväinen, mutta fiilis välittyy kyllä.
Miksauskopista otin pari muutakin mielestäni varsin onnistunutta otosta:
Tämän jälkeen siirryin lavan vasempaan reunaan kuvaamaan. Hain kuvia basistista ja laulajasta, sekä yleisöstä. Ja mieluiten näiden interaktiosta. Tässä ollessani Hyrde kyseli yleisöltä, että tietävätkö nämä, mikä on
"wall of death". Tarinoinnin ja heikkoluisten ihmisten hätistelyiden jälkeen porukka jakaantui kahtia, ja wall of death -periaatteen mukaisesti ryntäsi toisiaan päin.
Keikan lopulla kiersin vielä pitin taakse, ottamaan vellomiskuvia. "Muistipalapelit" -biisin aikana bändi kuvasi musiikkivideotakin, joten valaistus oli kunnossa, mutta en ihan kympin kuvia yleisöstä silti saanut. Tämän jälkeen siirryin sivustalle katsomaan loppukeikkaa.
Kuvien valikointiin ja prosessointiin käytin sunnuntaina kuusi tuntia. Laskeskelin, että kuinka paljon pitäisi kuvasetistä saada rahaa, että sen vuoksi viitsisi tätä tehdä. Kyllähän sen pitäisi reilusti nelinumeroinen summa olla, mikä tietysti tuntuu aika utopistiselta.
Stam1nasta löytyy aika paljon matskua netistäkin. Esimerkiksi
huumakuvat, jotka ovat kyllä tolkuttoman hienoja. Ihan erityisesti pidän
tästä.
Näistä kuvista tulee helposti Stam1nasta sellainen aika yrmy kuva, mutta showssa on kyllä vahvasti mukana miesten sellainen itäsuomalainen leppoisuus. Laulaja/kitaristi Hyrdellä on melkeinpä koko setin ajan, jopa pogoilessa tai moshatessa, sellainen valloittavan (onkohan liian gay sana :)) iloinen ja poikamainen virnistys päällä, ja meininki kokonaisuutenakin arvostellen on positiivisen rempseä. Kun soittotaito kavereilla on aivan tolkuton, nämä vaikeat biisit menevät ikäänkuin leikitellen, ja he voivat keskittyä yleisön viihdyttämiseen, hauskanpitoon ja musiikista nauttimiseen.
Eli kaikenkaikkiaan: jos nyt olisi papukaijamerkkejä niin en säästelisi.
