Avenie 5.1.2008

Farmakon -bändistä tuttu Matti Auerkallio otti syksyllä yhteyttä ja kyseli, olisinko kiinnostunut ottamaan kuvia hänen Avenie- ja Duality-bändeistään. Vastasin myöntävästi, ja aloimme sähköposteilla selvittämään vähän, millaista visiota Matilla olisi kuvista. Avenielle, jota lähdettäisiin kuvaamaan ensin, sopisi parhaiten synkähkö kuva jossakin ulkomiljöössä, puistossa tai metsässä. Pitäisi ottaa sekä vaaka- että pystykuvaa ja yksittäiskuvat bändin jäsenistä.

Lähestyn bändien promokuvia yleensä valaistuksen kautta. Minkälainen valo näyttäisi hyvältä ja loisi kuvaan bändin edellyttämän tunnelman. Jos tavoitteena on synkkä kuva, niin ensimmäisenä tulee mieleen jyrkkä sivu- tai jopa takavalaistus. Toisaalta, kun Avenie ei loppujen lopuksi ihan täysin synkkä bändi ole, niin ehkä jokin lievempikin vaihtoehto toimii.

Kuvaussession esivalmisteluna alan etsimään paikkaa, jossa bändin saisi jonkinlaiseen sekalaiseen riviin, ja bändin valaistua (kamerasta irti olevilla pikkusalamoilla) sivulta. Käyn muutamalla kävelyllä keskustassa (Finlaysonin palatsin ja Näsikallion puistot vaikuttavat sopivilta), mutta loppujen lopuksi päätän, että Rauhaniemen uimarannan lähimaasto sopii parhaiten kuvauksiin. Parisadan metrin säteellä toisistaan siellä on muutamakin potentiaalinen paikka, jotka ovat vielä siten, että kuvaaminen on auringon paikasta riippumatta mahdollista ainakin toisessa.

Kun kuvaussessio saadaan vihdoinkin sopimaan kaikkien kalenteriin, oli tilanne muuttunut jonkin verran. Aikaa oli kulunut pari kuukautta, lunta on satanut maahan, ja pakkastakin on tullut lähemmäs kymmenen astetta. Olimme sopineet treffit puoli yhdeksi, mikä on vähän eri aika, kuin visioni mukainen kultaisen tunnin tai hämärätunnin tienoo. Etukäteen ajattelin, että harmaana pilvipäivänä yhden - kahden aikaan on ehkä liiankin pimeää, mutta nyt paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta.

Puoli yhdeltä olimme paikalla. Ensimmäiseen kuvauspaikkaan paistoi aurinko ehkä vähän ilkeästi, mutta arvelin, että toisessa paikassa kuvaaminen onnistuu, joten en lähtenyt tiedustelemaan asiaa vaan istuin autoon bändin kanssa odottelemaan rumpalia. Tällä oli kyllä myöhästymiseen ihan hyvä syy - eilinen reserviin siirtyminen.

Yhden jälkeen saatiin rumpalikin paikalle, ja siirryimme kuvauspaikalle. Paikka on kupera, noin puolen metrin - metrin korkuinen suuri kivi/kallionnyppylä, taustalla havupuita sekä koivuja. Ryhdyin asettelemaan kameraa ja valoja, bändin hyppiessä lämpimikseen. Tässä voisi olla skarppaamista - laittelisi, tai vähintäänkin suunnittelisi, valot etukäteen. Nyt meni vähän improvisoimalla. Yksi salama korkean valojalustan päähän, täydelle teholle, kameran oikealle puolelle. Parin testiotoksen perusteella päättelin, että salama pitää laittaa lähemmäksi, jotta tausta saadaan riittävän tummaksi. Ihan visioimani tasoista sivuvaloa en saanut, maasto rajoitti valon sijoittamista.

Päävalon asettelun ja valotuksen säätämisen jälkeen on korkovalon aika. Korkovalo on valo, joka tulee kohteen takaa tai takaviistosta, piirtää sille ääriviivan ja siten irrottaa sen taustasta. Bändin asettelusta ja takamaastosta johtuen yksi korkovalo ei riittänyt, vaan kummallekin puolelle piti laittaa valo. Tämä oli vähän ongelmallista, koska minulla on valoille vain kaksi jalustaa. Taiteilin viimeisen valon koivun runkoon kiinni pampulaviritelmällä. Korkosalamat varustin lämmittävällä kalvolla ja laitoin 1/2 ja 1/4 teholle, sekä käänsin ne niin, että eivät valaise maata vaan ennemminkin bändiläisten ylävartaloita ja päitä. Jonkin verran valoa heijastui tyyppien selistä takana oleviin puihin, mutta kaikkea ei voi saada.

Kun valot olivat kunnossa, korjasin vähän bändin asettelua, sovittiin asennoista ja katseiden suunnista jne, ja voitiin aloittaa. Ensimmäinen kuva oli suhteellisen tiukasti rajattu vaakaotos. Otin muutaman kuvan, mutta kaikissa otoksissa laulaja/kitaristia Mattia lukuunottamatta bändiläiset katsoivat poispäin kamerasta, ja tämä ei mielestäni toimikaan oikein hyvin. Katse harhailee kuvassa etsien kiinnekohtaa, mutta voi olla, että sitä ei oikein löydy. Etenkin, kun päät katselevat eri suuntiin.



Vaakaotoksen jälkeen vaihdoin vähän laajempaan objektiivin (50mm) ja otin pystykuvan, jossa näkyy myös bändiläisten jalat. Tämän voi tarvittaessa kropata neliöformaattiinkin (jos sellaista tarvitsee, esimerkiksi levyn sisäkanteen tai vastaavaan).



Petteri Sulosen filmiemulointikäyrillä väänsin tästä vielä ns. crossatun version, joka on mielestäni melko siisti. En tosin tiedä, miten sopii bändin näkemykseen itsestään:

Vaakaotoksen jälkeen ruuvasin kameraan vielä superlaajakulman, ja otin muutaman perspektiivivääristyneen kuvan alaviistosta.



Tältä kuva näyttäisi muuten ilman salamaa:

Tämän jälkeen alkoivat bändiläiset olla melko perusteellisesti jäässä. (Jos katsoo kuvia, niin huomaa, että yhdellä ei ollut edes takkia) Kun bändille varaamani lämmikepullo (tervasnapsi :)) ei kelvannut, niin päätimme siirtyä sisätiloihin ja ottaa yksittäiskuvat siellä. Kulttuuritalo/ravintola Telakka salli meidän käyttää yläkertaansa kuvien ottamiseen, josta suuri kiitos heille.

Telakka on viihtyisä ja kodikas paikka, jossa lämmintä tunnelmaa riittää. Seinät ovat punatiiltä, kantavat rakenteet puuta, tuolit sellaista köysipunosta. Seinillä on paikoitellen enemmän ja vähemmän värikkäitä kankaita, joita voi käyttää taustoina yksittäiskuvissa, tosin itse päädyin ainakin alkuun käyttämään taustana ravintolamiljöötä itseään, valon ja terävyyden suhteen himmennettynä.

Bändin mielestä olisi hyvä ottaa yksi ryhmäkuva, jossa he istuisivat pöydän ääressä. Minustakin se tuntui hyvältä ajatukselta. Yläkerran monista pöydistä lopulta vain yksi (ja vain sen toinen pääty) sopi tarkoitukseen, muiden takana oli liian häiritseviä elementtejä. Kuten vaikka lounaslinjastokärry. Valittu pöydänpäätykään ei ollut täydellinen; takana oli kaksi ikkunaa, joten vallitsevassa valossa ei näitä sisäkuviakaan oikein voisi ottaa. Ihmissilmän huomio kun kiinnittyy helpoiten kuvan kirkkaimpaan tai kontrastikkaimpaan kohtaan, joten puhkipalaneet tai erittäin vaaleat läikät bändin takana ovat Huono Juttu.

Johtuen valon laadusta ulkona ja pikkusalaman vähäisestä tehosta, ensimmäisissä kuvissa oli luontevaa käyttää päävalona suoraa salamaa, mutta sisällä arvelin, että sateenvarjolla pehmennetty valo voisi olla passelimpi. Asetin sateenvarjon kamerasta katsottuna vasemmalle, vähän päiden yläpuolelle, ja niin, että valo lankeaisi henkilöiden kahvolle pikkuisen viistosti.

Sateenvarjo tälläisessä ryhmäkuvassa voi olla vaikea. Tässä tapauksessa, niinkuin yleensäkin, kaikki bändin jäsenet ovat jonkin verran eri etäisyydellä valonlähteestä, mistä johtuen valaistus kaikkien kasvoilla on vähän erilainen. Ja mitä lähempänä valonlähde on, sitä suuremmaksi nämä suhteelliset etäisyyserot kasvavat, ja sitä suurempi on valoisuuden vaihtelukin. Taas mitä kauemmaksi valonlähteen vie, sen kovemmaksi valo muuttuu. Kompromisseja.

Bändin taakse, sekä vasemmalle että oikealle, laitoin lämmittävällä kalvolla varustetut salamat korkovaloksi.

Tästä kuvasta lopulliseksi versioksi päätyi seepiasävytetty versio:

Sitten oli yksittäiskuvien aika. Kun valaistus oli saatu mukavaksi, ei sitä ollut juuri syytä muuttaa. Pienensin kaikkien salamoiden tehoa ja nostin kameran herkkyyttä vähän, niin että sain oikean valotuksen f1.8 ISO 100:lla ja f2.8 ISO 200:lla. Poistin myös kameran vasemmalle eli kuvattavan taakse jäävän korkovalon ja käytin vain tuota oikealta tulevaa.

Joitakin asioita jäi mieleen tästä bändikuvaussessiosta. Edelleen kaikkein tärkeintä on tehdä homma kunnolla, ja ajatuksella. Kun teknistä säätämistä, esimerkiksi valojen asettelua sekä niiden tehojen säätelyä on "riittävästi", niin helposti jokin pieni asia, jokin virhe kuvasta jää huomaamatta.

Esimerkiksi yhdessä ryhmäkuvista eräs bändin jäsen seisoo jalkojen ulkokärjillä, mikä ei tietysti kaikkien silmään satu, mutta voi olla ärsyttävä asia huomata jälkikäteen. Samaten kannattaa katsoa tarkkaan huomiota vieviä tekijöitä. Tässä esimerkiksi nuo pystypilarit, ja joissakin kuvissa tuolit, ovat sellaisia.

Kun kaikki valmistelut (valot, kameran paikka, kuvattavat) ovat valmiina, kannattaa vielä pysähtyä hetkeksi. Katsoa etsimeen ja katsoa kuva reunasta reunaan huo-lel-li-ses-ti. Ja vielä uudestaan. Bändi odottaa rivissä, ehkä hypotermian partaalla, ja katsellessasi etsimestä aika tuntuu seisovan. Olo voi tuntua hieman hölmöltä, mutta voin taata, että paljon hölmömmältä tuntuu, kun lopullisessa kuvassa on joku ilkeä yksityiskohta, mitä ei ehkä edes voi fotaroida näkymättömiin.

Kuvien katselu kameran LCD-näytöltä eli "chimppailu" on joidenkin mielestä amatöörimäistä ja jotenkin tyhmää, mutta etenkin salamoiden kanssa toimiessa sitä kannattaa harrastaa, koska esimerkiksi salamoiden heijastuksia taka-alan ikkunoista tai kiiltävistä pinnoista voi olla suorastaan mahdoton havaita kuvaa ottaessa.

Huolellisuuden lisäksi yksi pointti on se, että ottaa riittävästi kuvia. Ja mielellään vähän erilaisia kuvia. Usein promokuvat ovat bändille joko välttämätön paha, tai sitten on muuten vaan kiire, tai kenties on kymmenen astetta pakkasta. Ja jo ensimmäisen kuvasetupin jälkeen porukan tunnelma on, että olikohan tämä jo tässä. Yksi motivointikeino voi olla näyttää kuvia kameran takanäytöltä, ja vaikka kertoa, mitä voisi tehdä toisin.

Mallien ohjaus on myös tärkeää. Avenien jäsenet olivat helposti kuvattavia, ja tuntuivat itse asettuvan hyvin, ottavan oikeanlaisen asennon ja ilmeen, mutta silloinkin on syytä varmasti sanoa jotakin tyyliin "juuri noin", "tuo on hyvä", niin mallin olo tuntuu helpommalta.

Seuraavaa promokuvakeikkaa odotellessa.