tiistai 16. heinäkuuta 2013

Rippikuvaa

Pari kuvaa konfirmoiduista nuorista. Viime keikalla saatujen havaintojen perusteella jätin nyt salamat ja varjot kotiin, päätin luottaa 50- ja 85-millisiin sekä luonnonvaloon. Vaikka pidemmällä telellä ja kunnon valoilla otettu kuva hivelee kuvaajan silmää, niin se vuorovaikutus mallin kanssa vaan ei tahdo toimia.

Juhlapihassa etsin paikan (puun varjossa) jossa valo näytti kivalta ja jossa tausta vielä tuki kivasti kuvaa. Molemmat otettu 50-millisellä ja täydellä aukolla.



torstai 4. heinäkuuta 2013

Viitastenperä

Jonkinmoisen maisemakuvaustauon jälkeen aloin saada inspiraatiotani takaisin. Reissun kohteeksi valitsin Hervantajärven maaston ja suuntana minulla oli siitä hieman itään oleva Houkanvuori. Houkanvuorta en tällä kertaa saavuttanut, mutta Viitastenperää tuli vähän koluttua. Hienon näköinen kallio sielläkin on, ja samaten kesäilta oli hieno. Kuvasaalis jätti toivomisen varaa. Tässä illan pääkuvassa en osannut pelkistää kuvaa niin, että paikan jylhyys silti välittyisi, ja niinpä kuva on hieman sillisalaattimainen.



Pari muutakin kuvaa tuli otettua. Tässä hieman erikoinen kuva hieman erikoisessa paikassa kasvavasta koivusta.