Perjantaina 25.1.2008 hiveltiin Hellässä kuuloelimiä Pofonyn, My Faten ja Garmin voimin. Pofonyn tuotantoon ihastuneena ajattelin että paikalle on päästävä, ja kun olen aiemminkin kuvannut Pofonya Infernossa niin ajattelin nytkin sellaisesta bändiltä tiedustella.
Hellä kuvauspaikkana
Valokuvaus, niinkuin nimikin kertoo, on valon kuvaamista. Valolla kirjoittamista, jos termi käännetään suoraan suomeksi. Bändikuvauksessa valo saadaan (useimmiten) keikkapaikan valonheittimistä. Tampereella komeita valoja on varmasti monessakin paikassa, kuten esimerkiksi Klubilla, mutta jos bändillä ei ole omaa valomiestä, ei niistä ole juurikaan hyötyä. Hellä poikkeaa useimmista tamperelaisista livepaikoista siinä mielessä, että Hellässä on valomies talon puolesta. Hieno valo- & savuesitys bändistä riippumatta, aina! Kuulostaa reilulta, etenkin näin valokuvaajan silmissä.
Edellisen kirjoituksen tapauksessa valot olivat siis staattiset, nyt oli tarjolla "oikeat" valot. Kummassakin on haasteensa. Yo-talolla valoa oli vähän. Välillä liian vähän ja välillä tuskaisen vähän. Valon määrä ei yhdessä lavan kohdassa kuitenkaan vaihdellut, joten keikan pystyi kuvaamaan melko lailla samoilla asetuksilla alusta loppuun. Kuvaa ottaessa ei tarvitse odottaa että koska ne sivuvalot räpsähtää komeasti päälle, vaan voi keskittyä eleisiin, ilmeisiin ja fiilikseen.
Valoshow taas on äärimmäisen vaihteleva. Samalla aukkoarvolla voit ensin ottaa kuvan, jossa valotusaika on 1/45, ja alle sekunti siitä valo muuttuu ja valotusaika voi olla esimerkiksi 1/4000. Lisäksi valon suunta vaihtelee rankasti, välillä kohteet ovat valaistuja sivuilta ja takaa, välillä taas siluettimaisesti takaa. Välillä lavalla oleva savu tasoittaa valoisuuden eroja, välillä valokeilat ovat polttavan kirkkaita ja ympäristö mustaa.
Tämä on mielenkiintoista ja lopputulokset ovat (/voivat olla) hienoja, paljon WOW-efektiä sisältäviä, mutta toisaalta kuvaaminen on paljon haastavampaa kuin staattisten valojen tapauksessa. Jos kameraan saa erilaisia säätöjä erilaisia valoja varten, se kannattaa tehdä, ja joka tapauksessa täytyy valmistautua tekemään säätöjä nopeasti. Pitää arvioida valon laatu salamannopeasti ja tehdä päätös halutusta valotuksesta sen perusteella. Esimerkiksi, että onko valaistus sellainen, että valotetaan normaalisti, vai onko valaistus sellainen, että lähinnä vain siluettityyppinen kuva voi toimia, vai pitäisikö saada suljinaika vähän pidemmäksi ja hakea kuvaan liike-epäterävyyttä?
Omat asetukseni olivat Hellässä jotakuinkin seuraavanlaiset: ISO 3200, keskiarvoon perustuva valonmittaus, aukko siinä f/2:n tietämissä. Käytin aukon esivalintaa, ja ruuvailin valotuskompensaatiota tilanteen mukaan. Jos tausta tai jokin kuvan pienehkö kohta näytti kovin kirkkaalta, ruuvasin -2:een, jos taas koko kuva on tasaisen kirkas, vähän plussalle, ja normaalitilanteessa vähän miinuksella, ehkä -1. Suljinajat vaihtelivat rankasti, jostakin puolesta sekunnista aina 1/6000 sekuntiin.
Evaluoiva mittauskin voisi toimia, mutta toisaalta tuntuu, että se on ehkä hieman liian "älykäs", jotta voisi nopeasti arvioida, millainen valotuksen kompensaatio on sopiva missäkin tilanteessa. Keskiarvomittauksesta taas tämän voi suurin piirtein sanoa. Esimerkiksi jos kuva on tumma, mutta esiintyjän kasvot ovat kirkkaat, pitää alivalottaa, etteivät kasvot pala puhki. Siluettivalaistuksen tapauksessa voi arvioida, että kuinka suuri osa kuvasta on sitä mustaa siluettia, ja kuinka keskellä se on, ja lyödä kompensaation sen mukaan. Jos lavalla on savua, joka tasoittaa valaistusta, tai valaistus tuntuu muuten tasaisen varmalta, voi kompensaation lyödä nollan lähettyville.
Hellän negatiivisista puolista voisi mainita pienehkön lavan, joka on hieman ahdas etenkin viisihenkiselle orkesterille, sekä lavan reunalla oleva todella ruma ja korkea aita. En tiedä, pitäisikö aidan suojata artistia vellovilta moshaajilta vai yleisöä arvaamattomilta artisteilta, mutta pari kertaa kun otin tukea aidasta, niin paljastui se sen verran heiveröiseksi, ettei siitä kai mitään todellista hyötyä ole kenellekään.
Garm
Savua ja takavaloa. Mmm.
Garmin jätkät olivat oikein kuvauksellisia. Etenkin basisti.
Laulaja Olli Rautio.
Kaikki Garm-kuvat tuolla.
My Fate
My Fate on energinen bändi. Tukka heiluu ja soitto on menevää. Täten bändistä ei ollut kovin vaikea ottaa näyttäviä kuvia.
Tässä kuvassa valo on mielestäni juuri kohdillaan ja savua sopivasti, jolloin syntyy pehmeäsävyisen terävä kuva. Vielä kun artistin jalka on monitorin päällä niin rock-kuva on valmis.
Tässä kuvassa pidän erityisesti ulospäin lähtevistä linjoista. Näyttää melkein kuin kuva olisi otettu zoomaamalla samalla ulospäin.
Tämän kuvan "juttu" on kitaristin bendaus. Valo on vähän pliisu, tausta vähän sekava mutta tykkään tuosta soiton fiiliksestä mikä kuvassa on.
Kaikki My Fate-kuvat tuolla.
Pofony
Otin tämän laajakulmalla ja rajasin siitä sopivan panoraamaisen näkymän. Yleisössä olisi saanut olla enemmän liikettä ja laulaja on vähän turhan keskellä, muuten ihan miellyttävä kuva.
Encoren aluksi vokalisti Jani Ala-Hukkala tuumasi, että jos huudetaan lisää, niin liikutaan sitten kanssa! Yleisö noudatti ohjetta ja saatiin pystyyn pienimuotoinen pitti. Vasemmalla etualalla nähtävissä tuo ruma aita.
Pitkät hiukset on kivoja bändikuvissa. Etenkin kun ne heiluvat ja valoa tulee myös takaa. Hevikeikoilla ensimmäistä useimmiten esiintyykin, Hellässä myös jälkimmäistä. Kitaristi Janne Putkisaari.
Rumpali Kari Ruissalo kokee valaistumista.
Kaikki Pofony-kuvat tuolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti