Vuoksi, Sakkolan Kiviniemi. Kalastajat liikkeellä.
Kaukajärvi, Kangasala.
tiistai 28. syyskuuta 2010
Yökuvia
Yökuvausprojekti etenee. Jonkinlainen loppukiri tässä pitäisi vielä ottaa.
Vuoksi, Sakkolan Kiviniemi. Kalastajat liikkeellä.
Kaukajärvi, Kangasala.
Vuoksi, Sakkolan Kiviniemi. Kalastajat liikkeellä.
Kaukajärvi, Kangasala.
torstai 23. syyskuuta 2010
Valokuvaus digikameralla -kurssi
Itärannan Matti pitää Tampereen keskustassa 10-osaisen kurssin aiheesta "valokuvaus digikameralla". Alkaa 27.9 klo 17:30, maksaa 20e, ilmoittautua voi Matille itselleen (numero linkin takana!). Suosittelen!
perjantai 17. syyskuuta 2010
Finntroll
Soitto jytäsi hyvin ja paikalle saapuneet olivat innokkaasti mukana, mutta mokomat soittivat varsin pimeässä.
Silhuettikuvien lisäksi kokeilin myös valottaa vaan tummemman pään mukaan, ja saihan sitä vähän naamaakin näkyviin.
Silhuettikuvien lisäksi kokeilin myös valottaa vaan tummemman pään mukaan, ja saihan sitä vähän naamaakin näkyviin.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Misfits
Jonkin sortin elävä legenda poikkesi Pakkahuoneella.
Neljän biisin kuvausrajoitus = neljä kuvaa. Paineaidan edestä kuvaaminen on edelleen minulle vierasta ja niinpä vain ensimmäinen kuva on siitä napattu. Hyviä yleisökuvia voisi siitä paikasta kyllä saada, nyt kuitenkin keskityin vain bändiin kun aika oli kortilla.
Neljän biisin kuvausrajoitus = neljä kuvaa. Paineaidan edestä kuvaaminen on edelleen minulle vierasta ja niinpä vain ensimmäinen kuva on siitä napattu. Hyviä yleisökuvia voisi siitä paikasta kyllä saada, nyt kuitenkin keskityin vain bändiin kun aika oli kortilla.
perjantai 10. syyskuuta 2010
Hääkuvaajan kesä
Pikku hiljaa alkaa olla aika pistää hääkuvauskesän tuloksia yhteen ja katsoa mitä jäi käteen. Tässäpä muutama kuva josta on jotakin sanottavaakin.
Tänä kesänä olen potreteissa painottanut vähän laajempaa näkemystä. Laaja näkemys edellyttää että vallitseva valo on vähintään kohtuullinen, kun kuvaa ei voi rajata tiukasti vain kohtaan missä valo on hyvä. Kuvaa pitää myös pystyä pelkistämään tavallistakin paremmin - kun pääkohde on pienempänä, on tärkeää, että se silti erottuu ja korostuu.
Tässä kuvassa taivas oli hääparin näköinen - dramaattinen ja tumma. Dramatiikkaa ei puutu poseerauksestakaan. Taivaan korostamiseksi käytin laajakulmaista linssiä, ja hääparia taas toin paremmin esiin valaisemalla heidät läpiammuttavalla sateenvarjolla.
Tämä on otettu valovoimaisella 50-millisellä linssillä. 50-millisellä saa taustaa jo kivasti pehmennettyä, mutta myös ympäristöä laajasti mukaan menemättä kuitenkaan liian kauaksi hääparista.
Tämä potretti on aito tilanne. Otimme potretteja kirkon sisätiloissa. Sulhasen piti käydä hakemassa autolta jotakin, ja odotellessaan tätä morsian katseli kimppuaan. Minusta tässä kiteytyy jotain olennaista hääpäivän odottavasta tunnelmasta.
Kuvasin tänä kesänä ensi kertaa Pikkupalatsissa. Toivottavasti kerta ei jää viimeiseksi. Tila oli todella näyttävä ja valo hienoa, niinkuin seuraavista ehkä voi aistia.
Monessa tilanteessa tuntuu että pitäisi jakaantua kahdeksi. Vaikka minulla on kaksi kamerarunkoa, joista toisessa on kiinni laajakulma ja toisessa normaali tai pieni tele, niin silti monissa tilanteissa pitää valita joko laajan tai tiukan rajauksen väliltä. Tänä kesänä olen ehkä painottanut laajaa, kuten näissä kahdessa.
Hääkeikat ovat monesti aika pitkiä. Loppua kohden ne muuttuvat usein kuitenkin varsin mielenkiintoisiksi, ja on hienoa kun meininki joskus oikein repeää.
Tämä kuva oli osittain jonkinlainen testi. Bändi soitti käytännössä pimeässä, sulhanen ja tämän kaverit pogoilivat eturivissä. Valotus oli luokkaa ISO 12800, 1/20, f/1.4. On yllättävää, miten hämärässä kuvia voi saada.
Tänä kesänä olen potreteissa painottanut vähän laajempaa näkemystä. Laaja näkemys edellyttää että vallitseva valo on vähintään kohtuullinen, kun kuvaa ei voi rajata tiukasti vain kohtaan missä valo on hyvä. Kuvaa pitää myös pystyä pelkistämään tavallistakin paremmin - kun pääkohde on pienempänä, on tärkeää, että se silti erottuu ja korostuu.
Tässä kuvassa taivas oli hääparin näköinen - dramaattinen ja tumma. Dramatiikkaa ei puutu poseerauksestakaan. Taivaan korostamiseksi käytin laajakulmaista linssiä, ja hääparia taas toin paremmin esiin valaisemalla heidät läpiammuttavalla sateenvarjolla.
Tämä on otettu valovoimaisella 50-millisellä linssillä. 50-millisellä saa taustaa jo kivasti pehmennettyä, mutta myös ympäristöä laajasti mukaan menemättä kuitenkaan liian kauaksi hääparista.
Tämä potretti on aito tilanne. Otimme potretteja kirkon sisätiloissa. Sulhasen piti käydä hakemassa autolta jotakin, ja odotellessaan tätä morsian katseli kimppuaan. Minusta tässä kiteytyy jotain olennaista hääpäivän odottavasta tunnelmasta.
Kuvasin tänä kesänä ensi kertaa Pikkupalatsissa. Toivottavasti kerta ei jää viimeiseksi. Tila oli todella näyttävä ja valo hienoa, niinkuin seuraavista ehkä voi aistia.
Monessa tilanteessa tuntuu että pitäisi jakaantua kahdeksi. Vaikka minulla on kaksi kamerarunkoa, joista toisessa on kiinni laajakulma ja toisessa normaali tai pieni tele, niin silti monissa tilanteissa pitää valita joko laajan tai tiukan rajauksen väliltä. Tänä kesänä olen ehkä painottanut laajaa, kuten näissä kahdessa.
Hääkeikat ovat monesti aika pitkiä. Loppua kohden ne muuttuvat usein kuitenkin varsin mielenkiintoisiksi, ja on hienoa kun meininki joskus oikein repeää.
Tämä kuva oli osittain jonkinlainen testi. Bändi soitti käytännössä pimeässä, sulhanen ja tämän kaverit pogoilivat eturivissä. Valotus oli luokkaa ISO 12800, 1/20, f/1.4. On yllättävää, miten hämärässä kuvia voi saada.
tiistai 7. syyskuuta 2010
Rob Heyman kuvaa ihmisiä
Video on Masters of Wedding Photography -sarjasta, mutta se käsittelee enemmän ihmiskuvausta ja mallinohjausta kuin varsinaisesti hääkuvausta sinänsä. Tässä videosta poimittuja ja/tai videon innoittamia ajatuksia.
Pilviset tai jopa sateiset päivät ovat kivoja ihmiskuvaukseen niiden matalan kontrastin takia. Aurinkoisena päivänä valaistus on yleisesti ottaen karsea, hyvän paikan valitsemalla kohtuullinen tai hyvä. Pilvisenä päivänä valaistus taas on yleisesti ottaen kohtuullinen, joskin vaimea, hyvän paikan valitsemalla taas ihanteellinen. "Hyväksi paikaksi" katsoisin itse paikan, jossa valolla on selvä suunta ja sopiva pehmeys. Mieluiten valo tulee vielä kahdesta suunnasta. Vähän niinkuin aiemmassa kirjoituksessa yritin selittää.
Pelkistys on myös hyvin tärkeää. Jos kuvaan jätetään jokin elementti, sen pitäisi sointua tai viitata toisiin elementteihin. Jos se ei ole tärkeää, jätä se pois. Pelkistämisessä auttaa, jos kuvan voi ottaa paikassa, missä on tilaa. Kun tilaa on paljon, kuvakulman voi valita vapaammin, sen voi valita kapeammaksi, ja turhia elementtejä voi niin jättää pois paljon tehokkaammin.
Perinteisen mallinohjauksen sijaan, tai lisäksi, Rob näyttää suosivan aktiviteetteja. Eli sen sijaan että nysvättäisiin leuan asentoja, ohjeistetaan malleja: "play in the water, kids!" Jos mallit eivät ole ammattimaisia, on ehkä parempi hakea haluamansa kuva kertomalla mallille, mitä tämän pitäisi tehdä, sen sijaan että kertoo, miltä tämän pitäisi näyttää? "Make them smile, don't tell them to smile!" Naulan kantaan, joskin helpommin sanottu kuin tehty..
Rob hakee kuviin ensin taka-alan, johon valo tulee "oikein". Tämän jälkeen kuvaan pitää saada etuala, joka johtaa katseen kuvaan. Ja tämän jälkeen sijoitetaan kohde tähän niin että kuva on kokonainen. Ei kuulemma voi mennä pieleen :)
Valaisusta Rob sanoo, että käytti vuosia salamoita, mutta ei pitänyt niistä. Valaistustarvikkeet mukana ei voi liikkua spontaanisti, hyppiä ympäriinsä ja muuttaa mieltä nopeasti. Samaa sanoo jalustoista - ottaa mieluummin tärähtäneen kuvan kuin menettää tilanteen.
Lisää Robin kuvia:
heymanports2.blogspot.com
heymanphoto.blogspot.com
Pidän tälläisistä videoista, missä pääsee katsomaan kuvaajan työskentelyä, kuulemaan kuvaajan ajatuksia ja näkemään valmiita töitä. Vastaavia saa vinkata kommenteissa!
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
RB 67
Filmikamerat alkavat olla suorastaan ryöstöhintaisia. Kun vanhan täysmekaanisen keskikoon ammattilaiskameran sai pariin sataan, niin olihan se pakko ostaa. Mamiya RB67 Pro-S kahdella perällä, 90/3.8 (~44mm kinovastaava) ja 180/4.5 (~90mm kinovastaava) optiikoiden kanssa. Siis tuollainen:
Filmikuvaamista olen kokeillut aiemminkin, mutta vain kinokoossa ja EOS-systeemeillä. Lähinnä mustavalkoista filmiä ja vähän diaa tuli poltettua.
Niinkuin aiemminkin olen kirjoittanut, minusta tuntuu että filmillä on "luonne", kun taas (käsittelemättömällä) digillä oikein ei ole. Digi tuntuu valjulta kopiolta todellisuudesta, kun taas filmikuva on jonkinlainen näkemys siitä. En kyllä tiedä johtuuko se toistokäyristä, tekniikasta, vai siitä miten filmikuvaajat tekevät juttunsa.
Lisäksi kun mustavalkokuvan kehittää ja vedostaa itse, on siinä myös aivan erilaista käsinkosketeltavuutta kuin parhaassakaan digitaalisesti kuvatussa ja kuvavalmiston tekemässä printissä. Ja onnistuneita ja sävykkäitä digi-mv-kuviakin minulla on mielestäni useita, kuten nyt vaikkapa tämä, tämä tai tämä.
RB-67 näyttää päältäpäin tältä. Etsin on ISO, joskin vähän hämärä. Punaiset viivat ylhäällä ja alhaalla näyttävät missä rajaus menee kun perä on käännetty vaakatasoon. Kuiluetsimellä kuva näkyy peilikuvana, mikä tekee sommittelusta ainakin alkuun melko vaikeaa. Isosta etsimestä näkymää katsellessa voi myös harhautua luulemaan, että kuva on hienompi kuin onkaan, tai että isompi formaatti tekee kuvasta hienon.
Kamerassa ei ole valotusmittaria. Tarkennus tapahtuu pyörittämällä rungon etusivuissa olevaa vipstaakia. Tarkennuksen tuntuisi saavan sillä helposti ja tarkasti kohdilleen. Kuvan ottaminenkin on jonkinlainen prosessi: 1) laske peili ja viritä objektiivissa oleva suljin oikealla olevasta kammesta. 2) Siirrä filmi perässä olevasta vivusta. 3) Aseta valotusaika ja aukko objektiivin säätökieristä. 4) Poista pimennyspelti filmin edestä. 5) Paina suljinta.
Kameran koko oli yllätys. Tiesin, että se olisi isompi ja painavampi kuin kinovermeet, mutta silti. Hyvä kun mahtuu digireppuuni, ja sen lisäksi sinne ei paljon muuta mahdukaan. Repussa se painaa selkää ja aiheuttaa ahdistusta, kädessäkään sitä ei voi oikein kantaa, jalustakin kun on kerran pakollinen.
Kun on liikkeellä isohkon kameran kanssa, jossa on yksi kiinteä objektiivi ja filmillä kymmenen kuvaa, kuvaustahdista tulee leppoisampi ja hitaampi. Silloin ei yritä miettiä millä objektiivilla saisi jonkun näkymän ahdettua kuvaan, vaan katselee maisemaa ikään kuin sen yhden objektiivinsa mukaan. Tästä pidän.
Toisaalta, ison kameran saaminen jalustan kanssa juuri niinkuin haluaa, on vaikeaa ja työlästä. Kun tähän vielä lisätään kuiluetsimen mukanaantuoma peilisommittelu, niin tulee mieleen, onko se hitaasti ja vaikeasti sommiteltu kuva sittenkään parempi kuin vähemmillä teknisillä rajoitteilla tehty?
Jo ensimmäisen testirullan aikana kävi lisäksi niin, että olin ottamassa kuvaa ilta-auringon valaisemista lehdistä. Kun olin saanut jalustan pystytettyä, sommittelun kohdalleen, tarkennuksen aseteltua, valotuksen mitattua ja asetettua sekä kameran laukaisukuntoon laitettua, niin valo oli jo kuollut.
Yksi isomman formaatin mukanaan tuoma etu on lyhyempi syväterävyys. Vanhoissa kuvissa syväterävyys tuntuu aina sellaiselta erilaiselta. Vähän kuin teleobjektiivin nopeasti putoava terävyysalue normaalipolttovälin kuvissa. Nyt kun tätä on kokeiltu, niin omassa käytössä kinoformaatti ja 1.2-1.4 -valovoimaiset optiikat tekevät kyllä huomattavasti lyhyemmän syväterävyyden kuin tässä käytössäni oleva 90 f3.8 -objektiivi.
Ensimmäinen testirulla oli diafilmi, että saisi helposti katsottua että vehje on kunnossa ja että sitä osaa noin suurinpiirtein käyttää. Seuraavaksi voisi kokeilla mustavalkofilmiä ja käsityökehitystä. Pitäisi myös selvittää, skannaako joku taho tuonkokoista filmiä.
Filmikuvaamista olen kokeillut aiemminkin, mutta vain kinokoossa ja EOS-systeemeillä. Lähinnä mustavalkoista filmiä ja vähän diaa tuli poltettua.
Niinkuin aiemminkin olen kirjoittanut, minusta tuntuu että filmillä on "luonne", kun taas (käsittelemättömällä) digillä oikein ei ole. Digi tuntuu valjulta kopiolta todellisuudesta, kun taas filmikuva on jonkinlainen näkemys siitä. En kyllä tiedä johtuuko se toistokäyristä, tekniikasta, vai siitä miten filmikuvaajat tekevät juttunsa.
Lisäksi kun mustavalkokuvan kehittää ja vedostaa itse, on siinä myös aivan erilaista käsinkosketeltavuutta kuin parhaassakaan digitaalisesti kuvatussa ja kuvavalmiston tekemässä printissä. Ja onnistuneita ja sävykkäitä digi-mv-kuviakin minulla on mielestäni useita, kuten nyt vaikkapa tämä, tämä tai tämä.
RB-67 näyttää päältäpäin tältä. Etsin on ISO, joskin vähän hämärä. Punaiset viivat ylhäällä ja alhaalla näyttävät missä rajaus menee kun perä on käännetty vaakatasoon. Kuiluetsimellä kuva näkyy peilikuvana, mikä tekee sommittelusta ainakin alkuun melko vaikeaa. Isosta etsimestä näkymää katsellessa voi myös harhautua luulemaan, että kuva on hienompi kuin onkaan, tai että isompi formaatti tekee kuvasta hienon.
Kamerassa ei ole valotusmittaria. Tarkennus tapahtuu pyörittämällä rungon etusivuissa olevaa vipstaakia. Tarkennuksen tuntuisi saavan sillä helposti ja tarkasti kohdilleen. Kuvan ottaminenkin on jonkinlainen prosessi: 1) laske peili ja viritä objektiivissa oleva suljin oikealla olevasta kammesta. 2) Siirrä filmi perässä olevasta vivusta. 3) Aseta valotusaika ja aukko objektiivin säätökieristä. 4) Poista pimennyspelti filmin edestä. 5) Paina suljinta.
Kameran koko oli yllätys. Tiesin, että se olisi isompi ja painavampi kuin kinovermeet, mutta silti. Hyvä kun mahtuu digireppuuni, ja sen lisäksi sinne ei paljon muuta mahdukaan. Repussa se painaa selkää ja aiheuttaa ahdistusta, kädessäkään sitä ei voi oikein kantaa, jalustakin kun on kerran pakollinen.
Kun on liikkeellä isohkon kameran kanssa, jossa on yksi kiinteä objektiivi ja filmillä kymmenen kuvaa, kuvaustahdista tulee leppoisampi ja hitaampi. Silloin ei yritä miettiä millä objektiivilla saisi jonkun näkymän ahdettua kuvaan, vaan katselee maisemaa ikään kuin sen yhden objektiivinsa mukaan. Tästä pidän.
Toisaalta, ison kameran saaminen jalustan kanssa juuri niinkuin haluaa, on vaikeaa ja työlästä. Kun tähän vielä lisätään kuiluetsimen mukanaantuoma peilisommittelu, niin tulee mieleen, onko se hitaasti ja vaikeasti sommiteltu kuva sittenkään parempi kuin vähemmillä teknisillä rajoitteilla tehty?
Jo ensimmäisen testirullan aikana kävi lisäksi niin, että olin ottamassa kuvaa ilta-auringon valaisemista lehdistä. Kun olin saanut jalustan pystytettyä, sommittelun kohdalleen, tarkennuksen aseteltua, valotuksen mitattua ja asetettua sekä kameran laukaisukuntoon laitettua, niin valo oli jo kuollut.
Yksi isomman formaatin mukanaan tuoma etu on lyhyempi syväterävyys. Vanhoissa kuvissa syväterävyys tuntuu aina sellaiselta erilaiselta. Vähän kuin teleobjektiivin nopeasti putoava terävyysalue normaalipolttovälin kuvissa. Nyt kun tätä on kokeiltu, niin omassa käytössä kinoformaatti ja 1.2-1.4 -valovoimaiset optiikat tekevät kyllä huomattavasti lyhyemmän syväterävyyden kuin tässä käytössäni oleva 90 f3.8 -objektiivi.
Ensimmäinen testirulla oli diafilmi, että saisi helposti katsottua että vehje on kunnossa ja että sitä osaa noin suurinpiirtein käyttää. Seuraavaksi voisi kokeilla mustavalkofilmiä ja käsityökehitystä. Pitäisi myös selvittää, skannaako joku taho tuonkokoista filmiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)