Kangasalta itään 27.1.08

Sään suosiessa sunnuntaisena iltapäivänä päätin lähteä katselemaan, josko olisi jonkinlaista kuvaa tarjolla. Alunperin suunnittelin meneväni Vehoniemen tietämille, Kangasalle. Matkalla sinne tuli kuitenkin mieleeni, että kun auringonlaskuun on vielä yli kaksi tuntia aikaa, niin josko kävisi vilkaisemassa vähän samalla suunnalla sijaitsevaa Pälkäneen rauniokirkkoa.

Osuinkin paikalle juuri oikeaan aikaan. Laskeva aurinko valaisi kirkon ja vähän matkaa sen edestäkin, mutta tilanne muuttuisi aivan pian. Ensimmäisen kuvan otin vähän kauempaa, Rauniokirkontieltä.

Tästä kohtaa myös arvioin vähän, että mistäpäin kannattaisi ulkokuvia ottaa. Mietiskelin, että kuvien ottamista "rajoittavat" pääasiassa kirkkoa ympäröivät puut ja valon suunta. Korkeat puut on otettava sommitelmassa jotenkin huomioon, pitää joko yrittää rajata niin, että kuvassa on mahdollisimman vähän puuta tai sitten ottaa koko puu mukaan kuvaan. Ensimmäinen ratkaisu on ehkä parempi, koska tällöin kuvassa on yksi häiritsevä tekijä vähemmän. Valon suunta on toinen päätekijä. Kuvan ottaminen kirkon takaa on melko lailla poissuljettua. Kuvan voi ottaa suoraan edestä tai viistosti joko varjoisalta tai valoiselta puolelta. Varjoinen puoli on parempi, koska valon ja varjon vaihtelu tekee kuvaan paremman syvyys- ja muotovaikutelman.

Lähdin siis hakemaan seuraavaa kuvaa etuviistosta. Aurinko oli melko lailla suoraan oikealla, joten lisäsin objektiivin nokalle pyöröpolarisaatiosuotimen värien tehostamiseksi. Jälkeenpäin ajatellen, miedompikin polarisaatio olisi riittänyt, tosi tumma taivas voi olla komean näköinen mutta ei välttämättä niin realistinen. No, ei tuo kovin pahakaan ole, ja voisihan sitä jälkikäsittelyssä vaalentaakin jonkin verran, jos siltä tuntuu. Kuvaa ottaessa käytin jälleen "köyhän miehen Tilt&Shift -objektiivia", eli tasapainottelin kameran millilleen suoraan joka suuntaan, ja rajasin myöhemmin kuvan alareunaa pois. Arkkitehtuuriotoksissa on hyvä, että kuvan pystysuorat linjat eivät vääristy, siis kaadu eteen- tai taaksepäin. Tätä varten kamera ei saa olla kallellaan eteen- eikä taaksepäin, eikä tietenkään sivuille.

Olen sommitelmaan muuten erittäin tyytyväinen, mutta haluaisin kuvaan enemmän tilaa etualan aidan ja kirkon väliin. Keli oli kuitenkin sen verran tuulinen, että kameran tarpeeksi ylös saamisen vaatima jalustan keskiputken nostaminen teki paketin liian huteraksi, kuva olisi tärähtänyt. Täytyy myöntää, että nyt kyllä kaduttaa, etten tuota tehnyt. Olisihan sitä voinut vaikka odottaa tyyntä hetkeä, tai nostaa herkkyyttä suljinajan kiristämiseksi.

Tämän ja parin muun yritelmän jälkeen siirryin kirkon sisälle. Kirkossa ei ole kattoa (kaikki kirkot eivät siis olekaan katollisia, MUHAHA kainalopieru), ja hieman hirvitti, että minkälaista kuvaa sisältä voisi saada. Oletin, että taivas olisi aivan liian kirkas, ja että se täytyisi jättää kuvasta pois. Päätin kuitenkin kokeilla. Helpointa taivaan valottaminen oikein olisi, jos taivasta voisi tummentaa polarisaattorilla, joten yritin kuvan ottamista ensin kirkon vasemmasta reunasta, kamera kohti alttarin oikeaa reunaa tähdättynä. Tällöin aurinko oli mahdollisimman lähellä sitä 90° kulmaa jolloin polarisaatiosuodin toimii tehokkaimmin. Polarisoidun taivaan ja kirkon sisäosan valaistusero olikin yllättävän pieni. Kuvasta sai aivan kunnollisen. Sommittelin kuvan vielä tarkemmin, mittasin valaistuksen juuri haluamakseni ja:

Jatkokehitysideoita tulee mieleen. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista ottaa kuva jonakin kirkkaana kesä/syysiltana, reilun puolen tunnin valotusajalla, niin että tähdet ovat viiruina.

Hetken vielä kirkon ympärillä pyörittyäni päätin lähteä takaisin Kangasalle. Vehoniemen automuseolta lähtee Oravapolku, jota olin päättänyt tutkia vähän. Olen maisemissa pyörinyt ennenkin, ja alueelta löytyy monentyyppistä maastoa: on hiekkarantaa, kivikkoista rantaa, mäntymetsää, visakoivuja, jne jne. Nyt ajattelin, että olisi kiva saada kuvaa siitä männikköisestä harjunreunasta ilta-auringossa.

Tämä oli ensimmäinen otos. Etualalla oleva kaatunut puu vaikutti kuvaushetkellä mielenkiintoiselta sommitteluelementiltä, mutta toisaalta se saattaa "sulkea" katseen pääsyn tuonne maastoon.

Toisessa otoksessa hain sommitelmaa, jossa olisi mukana tuo polku. Oravapolku, jos oikein olen ymmärtänyt. Sommitelmaa varten kameraa piti kallistaa vähän alaspäin, joten käytin taas köyhän miehen T/S-objektiivia. Tästä on tullut sen verran tapa, että olen jo melkein vakavissani harkinnut T/S-objektiivin ostamista.

Lopuksi bongasin vielä mukavasti valaistuja, lumen peittämiä varpuja, enkä malttanut olla ottamatta niistä jonkinlaista kuvaa. Hurjan kontrastieron vuoksi otin kaksi kuvaa, toisen valotettuna etualan mukaan ja toisen joka on lähempänä kirkkaan taivaan valotusta. Yhdistin valotukset yksinkertaisella gradienttimaskilla fotarissa. Perspektiivivirheestä johtuen puut kaatuilevat minne sattuu, argh.

Oravapolun tutkailu jäi taas melko vaillinaiseksi. Pitää palata paremmalla ajalla uudestaan..

Pofony, My Fate, Garm

Perjantaina 25.1.2008 hiveltiin Hellässä kuuloelimiä Pofonyn, My Faten ja Garmin voimin. Pofonyn tuotantoon ihastuneena ajattelin että paikalle on päästävä, ja kun olen aiemminkin kuvannut Pofonya Infernossa niin ajattelin nytkin sellaisesta bändiltä tiedustella.

Hellä kuvauspaikkana

Valokuvaus, niinkuin nimikin kertoo, on valon kuvaamista. Valolla kirjoittamista, jos termi käännetään suoraan suomeksi. Bändikuvauksessa valo saadaan (useimmiten) keikkapaikan valonheittimistä. Tampereella komeita valoja on varmasti monessakin paikassa, kuten esimerkiksi Klubilla, mutta jos bändillä ei ole omaa valomiestä, ei niistä ole juurikaan hyötyä. Hellä poikkeaa useimmista tamperelaisista livepaikoista siinä mielessä, että Hellässä on valomies talon puolesta. Hieno valo- & savuesitys bändistä riippumatta, aina! Kuulostaa reilulta, etenkin näin valokuvaajan silmissä.

Edellisen kirjoituksen tapauksessa valot olivat siis staattiset, nyt oli tarjolla "oikeat" valot. Kummassakin on haasteensa. Yo-talolla valoa oli vähän. Välillä liian vähän ja välillä tuskaisen vähän. Valon määrä ei yhdessä lavan kohdassa kuitenkaan vaihdellut, joten keikan pystyi kuvaamaan melko lailla samoilla asetuksilla alusta loppuun. Kuvaa ottaessa ei tarvitse odottaa että koska ne sivuvalot räpsähtää komeasti päälle, vaan voi keskittyä eleisiin, ilmeisiin ja fiilikseen.

Valoshow taas on äärimmäisen vaihteleva. Samalla aukkoarvolla voit ensin ottaa kuvan, jossa valotusaika on 1/45, ja alle sekunti siitä valo muuttuu ja valotusaika voi olla esimerkiksi 1/4000. Lisäksi valon suunta vaihtelee rankasti, välillä kohteet ovat valaistuja sivuilta ja takaa, välillä taas siluettimaisesti takaa. Välillä lavalla oleva savu tasoittaa valoisuuden eroja, välillä valokeilat ovat polttavan kirkkaita ja ympäristö mustaa.

Tämä on mielenkiintoista ja lopputulokset ovat (/voivat olla) hienoja, paljon WOW-efektiä sisältäviä, mutta toisaalta kuvaaminen on paljon haastavampaa kuin staattisten valojen tapauksessa. Jos kameraan saa erilaisia säätöjä erilaisia valoja varten, se kannattaa tehdä, ja joka tapauksessa täytyy valmistautua tekemään säätöjä nopeasti. Pitää arvioida valon laatu salamannopeasti ja tehdä päätös halutusta valotuksesta sen perusteella. Esimerkiksi, että onko valaistus sellainen, että valotetaan normaalisti, vai onko valaistus sellainen, että lähinnä vain siluettityyppinen kuva voi toimia, vai pitäisikö saada suljinaika vähän pidemmäksi ja hakea kuvaan liike-epäterävyyttä?

Omat asetukseni olivat Hellässä jotakuinkin seuraavanlaiset: ISO 3200, keskiarvoon perustuva valonmittaus, aukko siinä f/2:n tietämissä. Käytin aukon esivalintaa, ja ruuvailin valotuskompensaatiota tilanteen mukaan. Jos tausta tai jokin kuvan pienehkö kohta näytti kovin kirkkaalta, ruuvasin -2:een, jos taas koko kuva on tasaisen kirkas, vähän plussalle, ja normaalitilanteessa vähän miinuksella, ehkä -1. Suljinajat vaihtelivat rankasti, jostakin puolesta sekunnista aina 1/6000 sekuntiin.

Evaluoiva mittauskin voisi toimia, mutta toisaalta tuntuu, että se on ehkä hieman liian "älykäs", jotta voisi nopeasti arvioida, millainen valotuksen kompensaatio on sopiva missäkin tilanteessa. Keskiarvomittauksesta taas tämän voi suurin piirtein sanoa. Esimerkiksi jos kuva on tumma, mutta esiintyjän kasvot ovat kirkkaat, pitää alivalottaa, etteivät kasvot pala puhki. Siluettivalaistuksen tapauksessa voi arvioida, että kuinka suuri osa kuvasta on sitä mustaa siluettia, ja kuinka keskellä se on, ja lyödä kompensaation sen mukaan. Jos lavalla on savua, joka tasoittaa valaistusta, tai valaistus tuntuu muuten tasaisen varmalta, voi kompensaation lyödä nollan lähettyville.

Hellän negatiivisista puolista voisi mainita pienehkön lavan, joka on hieman ahdas etenkin viisihenkiselle orkesterille, sekä lavan reunalla oleva todella ruma ja korkea aita. En tiedä, pitäisikö aidan suojata artistia vellovilta moshaajilta vai yleisöä arvaamattomilta artisteilta, mutta pari kertaa kun otin tukea aidasta, niin paljastui se sen verran heiveröiseksi, ettei siitä kai mitään todellista hyötyä ole kenellekään.

Garm

Savua ja takavaloa. Mmm.

Garmin jätkät olivat oikein kuvauksellisia. Etenkin basisti.

Laulaja Olli Rautio.

Kaikki Garm-kuvat tuolla.

My Fate

My Fate on energinen bändi. Tukka heiluu ja soitto on menevää. Täten bändistä ei ollut kovin vaikea ottaa näyttäviä kuvia.

Tässä kuvassa valo on mielestäni juuri kohdillaan ja savua sopivasti, jolloin syntyy pehmeäsävyisen terävä kuva. Vielä kun artistin jalka on monitorin päällä niin rock-kuva on valmis.

Tässä kuvassa pidän erityisesti ulospäin lähtevistä linjoista. Näyttää melkein kuin kuva olisi otettu zoomaamalla samalla ulospäin.

Tämän kuvan "juttu" on kitaristin bendaus. Valo on vähän pliisu, tausta vähän sekava mutta tykkään tuosta soiton fiiliksestä mikä kuvassa on.

Kaikki My Fate-kuvat tuolla.

Pofony

Otin tämän laajakulmalla ja rajasin siitä sopivan panoraamaisen näkymän. Yleisössä olisi saanut olla enemmän liikettä ja laulaja on vähän turhan keskellä, muuten ihan miellyttävä kuva.

Encoren aluksi vokalisti Jani Ala-Hukkala tuumasi, että jos huudetaan lisää, niin liikutaan sitten kanssa! Yleisö noudatti ohjetta ja saatiin pystyyn pienimuotoinen pitti. Vasemmalla etualalla nähtävissä tuo ruma aita.

Pitkät hiukset on kivoja bändikuvissa. Etenkin kun ne heiluvat ja valoa tulee myös takaa. Hevikeikoilla ensimmäistä useimmiten esiintyykin, Hellässä myös jälkimmäistä. Kitaristi Janne Putkisaari.

Rumpali Kari Ruissalo kokee valaistumista.

Kaikki Pofony-kuvat tuolla.

Insinööri kysyy, luonto vastaa

Tunnelmia ennen keikkaa

Keskiviikkona saapuu Tampereelle legendaarinen Kuha. -orkesteri, johon olen tutustunut alunperin sen ollessa YUP:n kiertueella lämppäribändinä. Kuha. on vähän kuin varhaista YUP:ta, monipuolista ja vaihtelevaa, taidokkaasti soitettua, jonkin sortin progeksi ehkä luokiteltavaa, huumorintajuista rock-musiikkia. Uusin levy on mielenkiintoinen myös sanoituksiltaan; tieteellisiä faktoja tai tieteellistä asiaa kannesta kanteen. Ja, sekä, sekä-että, -kä, eli, tai, vai. Piin likiarvo kymmenen desimaalin tarkkuudella, processus anterior ja niin edelleen. Myspace-sivuilla on pari näytettä.

Kuha.:n lisäksi paikalle saapuu Komitea sekä Rauta. Itselläni ei ole kovinkaan selvää käsitystä siitä, kuka on illan pääesiintyjä. Kuha. on aikamoisessa kulttimaineessa, mutta toisaalta myös Rauta kuulostaa ammattimaiselta bändiltä ja kiertueella on oltu jo jonkin aikaa. Myös promokuvat henkivät ammattimaisuutta, vaikka niiden perusteella nyt ei kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi tehdä :)

En ole aikaisemmin kuvannut Yo-talolla, mutta hamassa nuoruudessa tuli ko. paikassa sen verran pyörittyä, että jonkin verran voi hahmotella kuvaamisen mahdollisuuksia. Lava on matala, ja paikka on pienehkö. Tanssilattiaa kiertää korotettu, hevosenkengän muotoinen tila, jossa on pöytiä, ja josta arvelisin, että saa hyviä otoksia yleisön pään yli, olettaen että yleisöä on :) Valaistuksesta minulla ei ole minkäänlaista hajua. Kun katselen bändien videoita YouTubesta, voisin päätellä, että näyttävää valoa ei ole luvassa, vaikka se olisi mahdollistakin, ja lisäksi Kuha.:n kohdalla erityisongelmaksi voi nousta piirtoheitin. Niin, piirtoheitin.

Kuha.:n live-esiintymisiin kuuluu erilaisia performansseja, kuten esimerkiksi kuhafileen paistamista, kalaa sisältävien drinkkien tarjoilua, kalatietovisoja, jne. Tällä kiertueella on kuulemma käytetty tiede-teemaan sopivaa piirtoheitintä esimerkiksi yhtälöjen ratkomiseen tai intervallien esittelyyn.

Jotakin käytännön järjestelyjäkin pitänee tässä vaiheessa tehdä. En tiedä miksi, mutta portsarit eivät kertakaikkiaan tykkää repuista (joskus ei riitä, että tapahtuman järjestäjä on kutsunut kuvaamaan, ja poke saa tutkia repun), ja kun uusi reppuni on vielä melko massiivinen, niin olen päättänyt ostaa olkalaukun ennen keikkaa. Siihen pitää mahtua runko sekä kolme objektiivia ja kuvatankki. Todennäköisesti päädyn Lowepro Nova AW 3 tai 4:een. Saapi nähdä.

Kyselin sähköpostitse bändeiltä kuvausluvan, ja Kuhan edustajalta kysyin lisäksi, olisiko mahdollista päästä vieraslistalle vastineena kuvista. Tämä kuulemma on mahdollista, mikäli vaan herra Vipunen muistaa minut lisätä. Kotiinpäin tämäkin :)

Keikkapäivä

Yo-talon sivujen mukaan live-soitanta alkaa viikolla kymmeneltä. Jääräpäisenä pessimistinä lähdin kävelemään paikalle yhdeksän maissa, ja olin perillä puoli kymmeneltä. Pessimisti ei pety, sanotaan, ja niin ei käynyt nytkään, ensimmäinen bändi eli Rauta aloitti noin klo 21.40.

Rauta

Raudan aloittaessa porukka oli (ymmärrettävästi) vasta saapumassa keikkapaikalle, joten Rauta joutui aloittamaan keikkansa vähän kolkolle tanssilattialle. Kuvaaminenkin tuntui yksinäisyydessään vähän hölmöltä, mutta kun alkuun pääsi, niin ei se kauheasti nolottanut pyllistellä keskellä tanssilattiaa ihmisten seuratessa sivummalta.

Valaistusta ounastelin vähän huonoksi, enkä tässäkään joutunut kokemaan pettymystä - se oli tosi huono. Lavalla oli kyllä valoa (luokkaa ISO 3200 f/2 1/45s - 1/200s), mutta se tuli pääosin melko hankalasta suunnasta, osittain takaa, ja osittain juuri pään päältä. Tästä syystä muusikon piti oikeastaan katsoa hieman yläviistoon, että kasvot olisivat valaistut. Lavalla oli myös tosi pimeitä kohtia, jossa valo ei riittänyt järkevästi kuvaamiseen. Rumpali kylpi kirkkaassa punaisessa valossa.

Positiivisena puolena tuo tummanpunainen taustakangas on tosi hieno.

Kaikki Rauta -kuvat tuolla.

Komitea

Komitea on minulle entuudestaan tuntematon (tamperelais?)poppoo. Yksi tuttava on kuulemma perustajajäseniä ja on bändiä sillointällöin hehkutellut, mutta itse musiikkia en ole koskaan oikein kuullut.

Komitealla oli lavalla komea meininki päällä. Päätä heilutettiin, keppejä pidettiin tanassa tasaisin väliajoin ja jalka oli useasti monitorilla. Hyvähyvä! Nyt yleisöäkin alkoi olemaan paikalla ja se oli paikoitellen jopa menossa mukana, joten kuvista sai mielenkiintoisempia.

Kaikki Komitea -kuvat tuolla.

Kuha.

Illan pääesiintyjän aloittaessa tanssilattia alkoi olla jo tupaten täynnä porukkaa. Tiedeteemalle uskollisena Kuha. aloitti keikan Tohtori Krabolan kiitospuheella, jonka laulaja Juha Kuha tulkitsi Kuha. -logolla varustetusta puhujanpöntöstä, Ray-Banit päässä. Olin ounastellut tätä jo etukäteen, mutta nyt oli selvää, että ilmeikkyyttä ei esiintymisestä puuttuisi.

Juha Kuhan teatraaliset ilmeet ja eleet olivat kivoja tallennettavia, ja koko bändi esiintyi tyyliin sopivasti sekä elegantisti pukeutuneena.

Kuvauksellisiakin ongelmia kuitenkin oli. Piirtoheitin bändin oikealla puolella rajoitti kuvaamista jonkin verran; se teki vasemmalta päin kuvaamisen hankalaksi. Otin joitakin kuvia sieltäkin, mutta tausta on todella sotkuinen.

Tässä kuvassa symboliikka on kyllä sitä luokkaa, että sotkuinen tausta ja riittämätön terävyysalue eivät haittaa. Michelangelon teoksessa koskettavat Aadam ja Jumala, tässä teoksessa fani ja idoli (joka suomeksi käännettynä tarkoittaa epäjumalaa!).

Toinen piirtoheitintaustalla varustettu kuva on otettu Diskoteekki-biisin aikana. Kappaleen aluksi laulaja ohjeisti miespuolisia katsojia riisumaan paitansa. Lantiotyöskentely oli sitä luokkaa, että oli pakko ottaa kuvasarja ja tehdä animaatio:

Palatakseni ongelmiin, valoa oli edelleen todella vähän. Liikettä oli vaikea pysäyttää, etenkin laajakulmalla jossa valovoimaa ei ole yhtä paljon. Toisaalta taas kaljut tai sänkitukkaiset ihmiset olivat vaikeita valotettavia, kun valo tuli suoraan ylhäältä ja poltti päälaen herkästi puhki.

Punainen kanava aiheutti päänvaivaa noin yleensäkin. Kun valo oli punertavaa ja kovaa ja kasvojen hallitseva väri on punainen, oli valottaminen melko ongelmallista. Asian voi ratkaista monin tavoin. Yksi vaihtoehto on valottaa siten, että punainen kanava ei ylivalotu. Tällöin kuitenkin kuva näyttää todennäköisesti alivalottuneelta, ja lisäksi valottaminen näin on sellaista trial-error tyyppistä, valomittari kun ei mielestäni ymmärrä värien päälle. Kamerassa pitää lisäksi olla RGB-histogrammi, jotta yhden kanavan leikkautumisen voi havaita.

Toinen vaihtoehto on laskea punaisen kanavan saturaatiota jälkikäsittelyssä, tai muuttaa kuva mustavalkoiseksi siten, että punaista kanavaa ei huomioida. Tämä (tai nämä) oli minun ratkaisuni. Ruuvasin asetuksia kamerasta näitä vastaavaksi. Vaikka RAW-kuvia ottaessa kuvan asetukset kuten terävyys, saturaatio, kontrasti, jne. eivät vaikuta muuhun kuin esikatselukuvaan, niin silti säädöt on joskus hyvä laittaa kamerassa lähelle sitä mihin jälkikäsittelyssäkin pyrkii, että kuvat näyttävät suurinpiirtein oikeilta jo kameran takanäytöllä, ja niistä voi päätellä esimerkiksi juuri punaisen kanavan leikkautumisen. Tästä syystä ruuvasin kameran kuva-asetuksista saturaation -2:een jo Raudan keikan aikana.

Kohtasin myös pieniä teknillisiä ongelmia. Keikan puolivälin jälkeen yritin purkaa muistikorttia kuvatankkiin, mutta tämäpä ei onnistunut. Arvelin kuvatankin kiukuttelevan minulle, mutta kotona paljastui, että kovalevy oli vain päässyt täyttymään. Amatöörimäistä!

Kitaristi Jeesus Vipunen:

Laulaja Juha Kuha:



Ilmakitaristi Juha Kuha:

Kosketinsoittaja Radio Bronson:

Kaikki Kuha. -kuvat tuolla.

Jäälaattoja 6.1.2007

Avenie -promokuvien ottamisen yhteydessä huomasin aika mielenkiintoisen näköistä jäämuodostelmaa siinä Rauhaniemen venelahdessa. Lahdessa on ilmeisesti ollut samantyyppistä jääsilppua kuin Soukossa, ja nyt pakkasten aikana se on jäätynyt tuollaisiksi laatoiksi.

Lahti on aika pieni, olisiko sen halkaisija joku viitisenkymmentä metriä. Lahden reunoilla on melko korkeita puita, muutama havupuu ja sitten sellaista risukkoa. Nämä olivat sommittelun kannalta vähän hankalia. Kun koettaa saada kuvaan paljon jäälaattoja, pitää kameraa kallistaa eteenpäin. Tämä kuitenkin kallistaa puita inhottavasti, ja kun nämä ovat melko korkeita, niin ne pitää melkeinpä "katkaista", jos haluaa reilusti etualaa mukaan.

Kävin paikalla sunnuntai-aamuna ennen auringonnousua, ja uudestaan auringonlaskun jälkeen, jolloin löysin tämän itseäni miellyttävän sommitelman. Aamulla koetin saada kameran mahdollisimman alas, jäähän kiinni, käyttäen mahdollisimman laajakulmaista objektiivia. Katsellessani näitä kuvia koneella huomasin kuitenkin, että laatat näkyvät paremmin, kun ottaa kuvan vähän korkeammalta ja käyttää vähän normaalimpaa polttoväliä. Tein siis uuden reissun tämän havainnon perusteella. Ei tämäkään asia olisi ollut vaikeaa päätellä paikan päällä kameran läpi tiiraillen, mutta kun joskus on aivot jäässä, niin silloin ei mikään onnistu. :)

Tässäpä siis päivän tulos: otettu ~28mm polttovälillä, vajaan metrin korkeudelta, ja siten, että korkeat lahtea reunustavat puut eivät näy.

Avenie 5.1.2008

Farmakon -bändistä tuttu Matti Auerkallio otti syksyllä yhteyttä ja kyseli, olisinko kiinnostunut ottamaan kuvia hänen Avenie- ja Duality-bändeistään. Vastasin myöntävästi, ja aloimme sähköposteilla selvittämään vähän, millaista visiota Matilla olisi kuvista. Avenielle, jota lähdettäisiin kuvaamaan ensin, sopisi parhaiten synkähkö kuva jossakin ulkomiljöössä, puistossa tai metsässä. Pitäisi ottaa sekä vaaka- että pystykuvaa ja yksittäiskuvat bändin jäsenistä.

Lähestyn bändien promokuvia yleensä valaistuksen kautta. Minkälainen valo näyttäisi hyvältä ja loisi kuvaan bändin edellyttämän tunnelman. Jos tavoitteena on synkkä kuva, niin ensimmäisenä tulee mieleen jyrkkä sivu- tai jopa takavalaistus. Toisaalta, kun Avenie ei loppujen lopuksi ihan täysin synkkä bändi ole, niin ehkä jokin lievempikin vaihtoehto toimii.

Kuvaussession esivalmisteluna alan etsimään paikkaa, jossa bändin saisi jonkinlaiseen sekalaiseen riviin, ja bändin valaistua (kamerasta irti olevilla pikkusalamoilla) sivulta. Käyn muutamalla kävelyllä keskustassa (Finlaysonin palatsin ja Näsikallion puistot vaikuttavat sopivilta), mutta loppujen lopuksi päätän, että Rauhaniemen uimarannan lähimaasto sopii parhaiten kuvauksiin. Parisadan metrin säteellä toisistaan siellä on muutamakin potentiaalinen paikka, jotka ovat vielä siten, että kuvaaminen on auringon paikasta riippumatta mahdollista ainakin toisessa.

Kun kuvaussessio saadaan vihdoinkin sopimaan kaikkien kalenteriin, oli tilanne muuttunut jonkin verran. Aikaa oli kulunut pari kuukautta, lunta on satanut maahan, ja pakkastakin on tullut lähemmäs kymmenen astetta. Olimme sopineet treffit puoli yhdeksi, mikä on vähän eri aika, kuin visioni mukainen kultaisen tunnin tai hämärätunnin tienoo. Etukäteen ajattelin, että harmaana pilvipäivänä yhden - kahden aikaan on ehkä liiankin pimeää, mutta nyt paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta.

Puoli yhdeltä olimme paikalla. Ensimmäiseen kuvauspaikkaan paistoi aurinko ehkä vähän ilkeästi, mutta arvelin, että toisessa paikassa kuvaaminen onnistuu, joten en lähtenyt tiedustelemaan asiaa vaan istuin autoon bändin kanssa odottelemaan rumpalia. Tällä oli kyllä myöhästymiseen ihan hyvä syy - eilinen reserviin siirtyminen.

Yhden jälkeen saatiin rumpalikin paikalle, ja siirryimme kuvauspaikalle. Paikka on kupera, noin puolen metrin - metrin korkuinen suuri kivi/kallionnyppylä, taustalla havupuita sekä koivuja. Ryhdyin asettelemaan kameraa ja valoja, bändin hyppiessä lämpimikseen. Tässä voisi olla skarppaamista - laittelisi, tai vähintäänkin suunnittelisi, valot etukäteen. Nyt meni vähän improvisoimalla. Yksi salama korkean valojalustan päähän, täydelle teholle, kameran oikealle puolelle. Parin testiotoksen perusteella päättelin, että salama pitää laittaa lähemmäksi, jotta tausta saadaan riittävän tummaksi. Ihan visioimani tasoista sivuvaloa en saanut, maasto rajoitti valon sijoittamista.

Päävalon asettelun ja valotuksen säätämisen jälkeen on korkovalon aika. Korkovalo on valo, joka tulee kohteen takaa tai takaviistosta, piirtää sille ääriviivan ja siten irrottaa sen taustasta. Bändin asettelusta ja takamaastosta johtuen yksi korkovalo ei riittänyt, vaan kummallekin puolelle piti laittaa valo. Tämä oli vähän ongelmallista, koska minulla on valoille vain kaksi jalustaa. Taiteilin viimeisen valon koivun runkoon kiinni pampulaviritelmällä. Korkosalamat varustin lämmittävällä kalvolla ja laitoin 1/2 ja 1/4 teholle, sekä käänsin ne niin, että eivät valaise maata vaan ennemminkin bändiläisten ylävartaloita ja päitä. Jonkin verran valoa heijastui tyyppien selistä takana oleviin puihin, mutta kaikkea ei voi saada.

Kun valot olivat kunnossa, korjasin vähän bändin asettelua, sovittiin asennoista ja katseiden suunnista jne, ja voitiin aloittaa. Ensimmäinen kuva oli suhteellisen tiukasti rajattu vaakaotos. Otin muutaman kuvan, mutta kaikissa otoksissa laulaja/kitaristia Mattia lukuunottamatta bändiläiset katsoivat poispäin kamerasta, ja tämä ei mielestäni toimikaan oikein hyvin. Katse harhailee kuvassa etsien kiinnekohtaa, mutta voi olla, että sitä ei oikein löydy. Etenkin, kun päät katselevat eri suuntiin.



Vaakaotoksen jälkeen vaihdoin vähän laajempaan objektiivin (50mm) ja otin pystykuvan, jossa näkyy myös bändiläisten jalat. Tämän voi tarvittaessa kropata neliöformaattiinkin (jos sellaista tarvitsee, esimerkiksi levyn sisäkanteen tai vastaavaan).



Petteri Sulosen filmiemulointikäyrillä väänsin tästä vielä ns. crossatun version, joka on mielestäni melko siisti. En tosin tiedä, miten sopii bändin näkemykseen itsestään:

Vaakaotoksen jälkeen ruuvasin kameraan vielä superlaajakulman, ja otin muutaman perspektiivivääristyneen kuvan alaviistosta.



Tältä kuva näyttäisi muuten ilman salamaa:

Tämän jälkeen alkoivat bändiläiset olla melko perusteellisesti jäässä. (Jos katsoo kuvia, niin huomaa, että yhdellä ei ollut edes takkia) Kun bändille varaamani lämmikepullo (tervasnapsi :)) ei kelvannut, niin päätimme siirtyä sisätiloihin ja ottaa yksittäiskuvat siellä. Kulttuuritalo/ravintola Telakka salli meidän käyttää yläkertaansa kuvien ottamiseen, josta suuri kiitos heille.

Telakka on viihtyisä ja kodikas paikka, jossa lämmintä tunnelmaa riittää. Seinät ovat punatiiltä, kantavat rakenteet puuta, tuolit sellaista köysipunosta. Seinillä on paikoitellen enemmän ja vähemmän värikkäitä kankaita, joita voi käyttää taustoina yksittäiskuvissa, tosin itse päädyin ainakin alkuun käyttämään taustana ravintolamiljöötä itseään, valon ja terävyyden suhteen himmennettynä.

Bändin mielestä olisi hyvä ottaa yksi ryhmäkuva, jossa he istuisivat pöydän ääressä. Minustakin se tuntui hyvältä ajatukselta. Yläkerran monista pöydistä lopulta vain yksi (ja vain sen toinen pääty) sopi tarkoitukseen, muiden takana oli liian häiritseviä elementtejä. Kuten vaikka lounaslinjastokärry. Valittu pöydänpäätykään ei ollut täydellinen; takana oli kaksi ikkunaa, joten vallitsevassa valossa ei näitä sisäkuviakaan oikein voisi ottaa. Ihmissilmän huomio kun kiinnittyy helpoiten kuvan kirkkaimpaan tai kontrastikkaimpaan kohtaan, joten puhkipalaneet tai erittäin vaaleat läikät bändin takana ovat Huono Juttu.

Johtuen valon laadusta ulkona ja pikkusalaman vähäisestä tehosta, ensimmäisissä kuvissa oli luontevaa käyttää päävalona suoraa salamaa, mutta sisällä arvelin, että sateenvarjolla pehmennetty valo voisi olla passelimpi. Asetin sateenvarjon kamerasta katsottuna vasemmalle, vähän päiden yläpuolelle, ja niin, että valo lankeaisi henkilöiden kahvolle pikkuisen viistosti.

Sateenvarjo tälläisessä ryhmäkuvassa voi olla vaikea. Tässä tapauksessa, niinkuin yleensäkin, kaikki bändin jäsenet ovat jonkin verran eri etäisyydellä valonlähteestä, mistä johtuen valaistus kaikkien kasvoilla on vähän erilainen. Ja mitä lähempänä valonlähde on, sitä suuremmaksi nämä suhteelliset etäisyyserot kasvavat, ja sitä suurempi on valoisuuden vaihtelukin. Taas mitä kauemmaksi valonlähteen vie, sen kovemmaksi valo muuttuu. Kompromisseja.

Bändin taakse, sekä vasemmalle että oikealle, laitoin lämmittävällä kalvolla varustetut salamat korkovaloksi.

Tästä kuvasta lopulliseksi versioksi päätyi seepiasävytetty versio:

Sitten oli yksittäiskuvien aika. Kun valaistus oli saatu mukavaksi, ei sitä ollut juuri syytä muuttaa. Pienensin kaikkien salamoiden tehoa ja nostin kameran herkkyyttä vähän, niin että sain oikean valotuksen f1.8 ISO 100:lla ja f2.8 ISO 200:lla. Poistin myös kameran vasemmalle eli kuvattavan taakse jäävän korkovalon ja käytin vain tuota oikealta tulevaa.

Joitakin asioita jäi mieleen tästä bändikuvaussessiosta. Edelleen kaikkein tärkeintä on tehdä homma kunnolla, ja ajatuksella. Kun teknistä säätämistä, esimerkiksi valojen asettelua sekä niiden tehojen säätelyä on "riittävästi", niin helposti jokin pieni asia, jokin virhe kuvasta jää huomaamatta.

Esimerkiksi yhdessä ryhmäkuvista eräs bändin jäsen seisoo jalkojen ulkokärjillä, mikä ei tietysti kaikkien silmään satu, mutta voi olla ärsyttävä asia huomata jälkikäteen. Samaten kannattaa katsoa tarkkaan huomiota vieviä tekijöitä. Tässä esimerkiksi nuo pystypilarit, ja joissakin kuvissa tuolit, ovat sellaisia.

Kun kaikki valmistelut (valot, kameran paikka, kuvattavat) ovat valmiina, kannattaa vielä pysähtyä hetkeksi. Katsoa etsimeen ja katsoa kuva reunasta reunaan huo-lel-li-ses-ti. Ja vielä uudestaan. Bändi odottaa rivissä, ehkä hypotermian partaalla, ja katsellessasi etsimestä aika tuntuu seisovan. Olo voi tuntua hieman hölmöltä, mutta voin taata, että paljon hölmömmältä tuntuu, kun lopullisessa kuvassa on joku ilkeä yksityiskohta, mitä ei ehkä edes voi fotaroida näkymättömiin.

Kuvien katselu kameran LCD-näytöltä eli "chimppailu" on joidenkin mielestä amatöörimäistä ja jotenkin tyhmää, mutta etenkin salamoiden kanssa toimiessa sitä kannattaa harrastaa, koska esimerkiksi salamoiden heijastuksia taka-alan ikkunoista tai kiiltävistä pinnoista voi olla suorastaan mahdoton havaita kuvaa ottaessa.

Huolellisuuden lisäksi yksi pointti on se, että ottaa riittävästi kuvia. Ja mielellään vähän erilaisia kuvia. Usein promokuvat ovat bändille joko välttämätön paha, tai sitten on muuten vaan kiire, tai kenties on kymmenen astetta pakkasta. Ja jo ensimmäisen kuvasetupin jälkeen porukan tunnelma on, että olikohan tämä jo tässä. Yksi motivointikeino voi olla näyttää kuvia kameran takanäytöltä, ja vaikka kertoa, mitä voisi tehdä toisin.

Mallien ohjaus on myös tärkeää. Avenien jäsenet olivat helposti kuvattavia, ja tuntuivat itse asettuvan hyvin, ottavan oikeanlaisen asennon ja ilmeen, mutta silloinkin on syytä varmasti sanoa jotakin tyyliin "juuri noin", "tuo on hyvä", niin mallin olo tuntuu helpommalta.

Seuraavaa promokuvakeikkaa odotellessa.

..ja taas, 31.12.2007

Nurmi-Sorila -reissun päätteeksi päätin visiteerata taas Pyynikillä. Aikaisemmin löytämäni paikka siinä Haulinkallion alla (nuolen osoittama paikka) näyttää oikein nätiltä, ja ajattelin palata siihen nyt. Viime kerralla otin siitä tälläiset kuvat:

Tuolloin valo oli kuitenkin tosi tylsää, ja samoin maisema; ei kesä, ei talvi, ei syksy.

Onni, sen paremmin kuin valokaan, ei nytkään ollut myötäinen. Ilta-aurinko tuossa paikassa tulee melko lailla suoraan vastaan. Jotakin yritin ottaa, mutta mikään ei nyt tuntunut onnistuvan. Kontrasti oli vain liian kova. Myös maisema näytti edelleen jotenkin todella tylsältä ja kuolleelta. Ei lunta missään. Ei oikein värejäkään.

Päätin sitten laskeutua portaat alas, pikku rannalle. Se on sellainen ihan sympaattinen paikka. Itään ja etelään päin siellä on sellaista pikku kalliota, lännen suuntaan taas sellainen pikku hiekkaranta. Ja puinen penkki rannalla. Ajattelin, että vaikka kuvia ei tulisi, niin voisi ainakin istuskella siellä, katsella kuinka aurinko laskee ja laineet liplattavat rantakallioihin.

Niin teinkin, ainakin jonkin aikaa. Pilvet olivat kuitenkin sen verran komeat, että aloin siinä auringonlaskun lähestyessä miettiä, että miltäköhän tuo näyttäisi, kun valottaisi kirkkaamman kohdan mukaan ja alivalottaisi taivaan sinisiä osia vähän. Otin pari testikuvaa, ja ihan kivaltahan se näytti. Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta ihan kiva.

Sitten aloin miettiä, että miltäköhän kuva näyttäisi, jos ottaisi kuvan mahdollisimman alhaalta niin, että etualalle jäisi vähän hiekkarannan hiekkaa. Tai pari kiveä. Ja taas mentiin, istuskelu sai jäädä..

Hiekkaranta ilta-auringossa näytti oikein kivalta. Mutta ranta oli tosi pieni ja mielestäni liian kapea täyttämään kuvan etualaa. Siinä oli kuitenkin nättejä, pikkuisen kaareutuvia linjoja rannan suuntaisesti. Kun taivas näytti kivalta myös 90 astetta auringosta vasemmalle, niin päätin, että sommittelen rannan diagonaalisesti etualalle, linjoja hyväksikäyttäen.

Linjat ovat hyviä katseenkuljettajia; ne vievät katsetta kuvassa paikasta toiseen ja takaisin, sekä tekevät syvyydentuntua. Ikäänkuin kiinnittävät maiseman eri osat (etu-, keski- ja taka-ala) toisiinsa. Tosin viivasuoraa linjaa pitkin katse voi kulkea liiankin nopeasti. Kaareva linja on siis parempi kuin viivasuora, S-mutka parempi kuin kaareva, mutkitteleva parempi kuin S-kurvi. :) Jos linja on liian "nopea", niin voi sitä koittaa "rikkoa" erilaisilla elementeillä. Vähän niinkuin tässä kuvassa tuo vasemman alareunan kuusentaimi ehkä pysäyttää ulos kuvasta liukuvan katseen:

Lähdin hakemaan diagonaalisommittelua tälläisellä otoksella:

Sommitelmassa hain tasapainottavaksi tekijäksi tuota vasemmassa alaosassa näkyvää hiekkadyyniä. Tämä veti kameran kuitenkin kameran melko kauaksi rannasta ja niin alas, että veden osuus jää kovin pieneksi.

Nostin sitten kameraa vähän ylemmäs ja siirsin sitä lähemmäksi rantaa, sekä käänsin sitä hieman järvelle päin. Sommittelin linjat niin, että mikään ei lähde ihan kulmasta, mutta ei myöskään kuvan keskeltä. Alareunan keskimmäinen linja lähtee noin kultaisesta leikkauksesta ja päätyy toisen kulman samaan kohtaan. Alareunan kivi hidastaa ulos kuvasta pyrkivää katsetta. Tämä sommitelma miellyttää itseäni huomattavasti enemmän:

Rannan toisesta reunasta bongasin tälläisen kuperan kivimuodostelman. Tuollainen muoto jostakin syystä miellyttää. Kuvaa varten jouduin kääntämään jalustan keskiputken väärinpäin. Kamera asemissa näytti tältä:

Itse kuva näytti tältä:

Sommitelma ei kyllä ihan miellytä. Ensinnäkin tuo oikealla, hiekan ja veden rajalla oleva kivi on häiritsevä elementti. Toisekseen pieni rantaviivan ja horisontin erisuuntaisuus tekee vinoa vaikutelmaa. Kolmanneksi, vettä näkyy vähän ja hiekkaa paljon. Tähän oli hyvä lopettaa reissu, pakata kamat ja lähteä kotiinpäin.

Kaikki Pyynikin ja Typossaaren kuvat tuolla.