Filmikuvaamista olen kokeillut aiemminkin, mutta vain kinokoossa ja EOS-systeemeillä. Lähinnä mustavalkoista filmiä ja vähän diaa tuli poltettua.
Niinkuin aiemminkin olen kirjoittanut, minusta tuntuu että filmillä on "luonne", kun taas (käsittelemättömällä) digillä oikein ei ole. Digi tuntuu valjulta kopiolta todellisuudesta, kun taas filmikuva on jonkinlainen näkemys siitä. En kyllä tiedä johtuuko se toistokäyristä, tekniikasta, vai siitä miten filmikuvaajat tekevät juttunsa.
Lisäksi kun mustavalkokuvan kehittää ja vedostaa itse, on siinä myös aivan erilaista käsinkosketeltavuutta kuin parhaassakaan digitaalisesti kuvatussa ja kuvavalmiston tekemässä printissä. Ja onnistuneita ja sävykkäitä digi-mv-kuviakin minulla on mielestäni useita, kuten nyt vaikkapa tämä, tämä tai tämä.
RB-67 näyttää päältäpäin tältä. Etsin on ISO, joskin vähän hämärä. Punaiset viivat ylhäällä ja alhaalla näyttävät missä rajaus menee kun perä on käännetty vaakatasoon. Kuiluetsimellä kuva näkyy peilikuvana, mikä tekee sommittelusta ainakin alkuun melko vaikeaa. Isosta etsimestä näkymää katsellessa voi myös harhautua luulemaan, että kuva on hienompi kuin onkaan, tai että isompi formaatti tekee kuvasta hienon.
Kamerassa ei ole valotusmittaria. Tarkennus tapahtuu pyörittämällä rungon etusivuissa olevaa vipstaakia. Tarkennuksen tuntuisi saavan sillä helposti ja tarkasti kohdilleen. Kuvan ottaminenkin on jonkinlainen prosessi: 1) laske peili ja viritä objektiivissa oleva suljin oikealla olevasta kammesta. 2) Siirrä filmi perässä olevasta vivusta. 3) Aseta valotusaika ja aukko objektiivin säätökieristä. 4) Poista pimennyspelti filmin edestä. 5) Paina suljinta.
Kameran koko oli yllätys. Tiesin, että se olisi isompi ja painavampi kuin kinovermeet, mutta silti. Hyvä kun mahtuu digireppuuni, ja sen lisäksi sinne ei paljon muuta mahdukaan. Repussa se painaa selkää ja aiheuttaa ahdistusta, kädessäkään sitä ei voi oikein kantaa, jalustakin kun on kerran pakollinen.
Kun on liikkeellä isohkon kameran kanssa, jossa on yksi kiinteä objektiivi ja filmillä kymmenen kuvaa, kuvaustahdista tulee leppoisampi ja hitaampi. Silloin ei yritä miettiä millä objektiivilla saisi jonkun näkymän ahdettua kuvaan, vaan katselee maisemaa ikään kuin sen yhden objektiivinsa mukaan. Tästä pidän.
Toisaalta, ison kameran saaminen jalustan kanssa juuri niinkuin haluaa, on vaikeaa ja työlästä. Kun tähän vielä lisätään kuiluetsimen mukanaantuoma peilisommittelu, niin tulee mieleen, onko se hitaasti ja vaikeasti sommiteltu kuva sittenkään parempi kuin vähemmillä teknisillä rajoitteilla tehty?
Jo ensimmäisen testirullan aikana kävi lisäksi niin, että olin ottamassa kuvaa ilta-auringon valaisemista lehdistä. Kun olin saanut jalustan pystytettyä, sommittelun kohdalleen, tarkennuksen aseteltua, valotuksen mitattua ja asetettua sekä kameran laukaisukuntoon laitettua, niin valo oli jo kuollut.
Yksi isomman formaatin mukanaan tuoma etu on lyhyempi syväterävyys. Vanhoissa kuvissa syväterävyys tuntuu aina sellaiselta erilaiselta. Vähän kuin teleobjektiivin nopeasti putoava terävyysalue normaalipolttovälin kuvissa. Nyt kun tätä on kokeiltu, niin omassa käytössä kinoformaatti ja 1.2-1.4 -valovoimaiset optiikat tekevät kyllä huomattavasti lyhyemmän syväterävyyden kuin tässä käytössäni oleva 90 f3.8 -objektiivi.
Ensimmäinen testirulla oli diafilmi, että saisi helposti katsottua että vehje on kunnossa ja että sitä osaa noin suurinpiirtein käyttää. Seuraavaksi voisi kokeilla mustavalkofilmiä ja käsityökehitystä. Pitäisi myös selvittää, skannaako joku taho tuonkokoista filmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti