Downstairsista sanon vain sen verran, että mielenkiintoinen oli.
Kahden hengen pitti! :o)
Välittömästi lämppärin lopettaessa, porukka pakkautui lavan reunaan. Itse tungin samantien lavan ja sen tolpan väliin. Paikalla olevan porukka oli suht ystävällisen ja kevyen näköistä, mutta ei pidä aliarvioida massan voimaa. Silti arvelin pärjääväni etenkin tuon tolpan suojissa paremmin kuin hyvin.
Disco Ensemblen lavaenergia oli jotain aivan uskomatonta. Ehkä näkemystäni korostaa se, että olin aivan eturivissä aivan keskellä, mutta minusta tämä on kansainvälisestikin yksi aivan parhaista. Yhteensoitto on äärimmäisen tiukkaa ja tyypit (etenkin vokalisti) juoksevat ympäri lavaa aivan hulluna. Minusta liveakti on kyllä ehdottomasti enemmän HC:ta kuin emoa.
Soitannassa on sekin hieno puoli, että kitaristi heittelee kaikki muljutukset myös livenä (esim. This is my head exploding intro). Vai pitäisikö asia ilmaista toisin päin - levyn kitarasoundi on lähellä livesoundia. Näin senkin puolesta, että levyillä on harvemmin useita erilaisia kitararaitoja, siis mitään komppeja soolojen takana ei kuulla, mikä mielestäni on todella hyvän kuuloista.
No, rankan liveaktin "varjo"puoli on tietysti se, että kuvaaminen oli haastavaa. Raised Fist oli älyttömän haastava, tämä varmasti samaa sarjaa. Kun porukka juoksee ympäri lavaa väkkäränä ja valaistus on erittäin pätkittäistä, on sekä valotus että tarkennus, ja myös rajaus, erittäin vaikeaa.
Ympärillä, alla ja päälläkin vellova ihmispaljous lisää painetta. Tuoppeja tai muuta potentiaalisesti erittäin haitallista ei eturivissä kuitenkaan näkynyt.
Ihan edessä seisominen tuntuu vähän hölmöltäkin. Kun olen yleensä muita jonkin verran pidempi, niin tuntuu että erotun epäedukseni ja päänuppi loistaa takariviin saakka.
Tälläinen korkean stressin tilanne aiheutti paikoitellen jopa jäätymistä - liipasinta tuli paineltua hermostuneesti ja turhaan. Ensimmäinen 4GB kortti tulikin täyteen, ja kun varakortti oli unohtunut kotiin, jouduin purkamaan kortin kuvatankille siinä eturivissä. Odottelu tuntui piinaavan pitkältä, mutta toisaalta, se antoi tilaisuuden rauhoittua ja analysoida tilannetta ja potentiaalisia kuvia. Tein sen minkä pitääkin - rauhoituin ja aloin miettimään, mitä kuvia haluan, sen sijaan että sohisin päättömästi ympäriinsä.
Parhaat kuvat otin edestä, mutta otin kuvia taas myös vasemmalta sivulta sekä miksauskopista, mistä mukaan tarttuikin ihan mukava otos:
Kaikki Disco-kuvat täällä, Downstairs -kuvat täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti