Helteisen päivän käydessä kohti iltaa (ja lapsen käydessä nukkumaan) päätin että nyt voisi olla hyvä tilaisuus käydä ottamassa kesäisiä yökuvia. Päätin matkustaa kevyesti, ja pakkasin 5D mk II -rungon kaveriksi vain 24L ja 50L -objektiivit. Kesällä on pärjättävä käsivaralta! :D
Rajoittamalla vaihtoehtojen määrää yritän auttaa itseäni keskittyä näkemään. Katseen pitäisi olla kuvattavassa maisemassa eikä kameralaukussa. On jotenkin helpompi toimia jos ei tarvitse jossitella loputtomasti (mitenköhän tämä toimisi kunnon telellä?). Lisäksi hyvin tutut polttovälit osaa hahmottaa ilman kameraakin, joten kuvakulman valinta ja kuvan "näkeminen" ilman kameraakin on intuitiivisempaa.
Toisaalta jonkin verran tuntuu myös siltä, että itseään on helpompi toistaa suppealla linssivalikoimalla, tosin tämä lienee enemmän omaan luovuuteen kuin kalustoon liittyvä ongelma.
Linssivalinta oli paitsi filosofinen, myös esteettinen. Suurivalovoimaisilla laseilla saa yökuvaan tarvittaessa lyhyempää syväterävyyttä, mikä kertoo katsojalle että valoa on vähän. Järki kannattaa pitää toki mukana, 1.2-aukon tuoma syväterävyys toimii kun tarkennus on vähän kauempana, kohteen ollessa lähellä bokeh-myrkytyksen vaara on ihan todellinen.
Suuressa valovoimassa on paitsi se etu, että jalustaa ei tarvitse raahata, myös se puoli, että esimerkiksi veden saa näyttämään luonnolliselta, sellaisen pitkän suljinajan pehmentämän usvan sijaan. Esimerkiksi sorsakuva ei olisi onnistunut pitkällä valotusajalla, eikä varsinkaan tuo tasan puolilta öin otettu kuva, missä kuvan etualan muodostaa veden väreily.
Jalustan käyttö on itselle kyllä hyvin ristiriitaista. Moni maisema- ja kasvikuvaaja on sitä mieltä, että kuvia ei pitäisi ottaa ollenkaan ilman jalustaa. Puhutaan, että jalustan kanssa kuvakulmat harkitsee paremmin. Jalusta hidastaa kuvaamista ja siten tekee kuvista parempia. Itse olen sitä mieltä, että kuvaamisprosessin kangistaminen ei tee kuvista parempia, päinvastoin. Jalustan kääntely ja vääntely toivottuun kuvakulmaan hyttys- tai paarmaparven iskiessä voimalla päälle on sellaista, että kuvakulmaksi riittää se "toimiva". Mitään parasta kuvakulmaa ei sen toimivan jälkeen lähde hakemaan. Lisäksi oma jalusta on sen verran painavakin, että mokoman mukaanottamisessa on kyllä jonkinmoinen laiskuuskynnyskin.
Jo viime kesänä tarkoituksena oli toteuttaa "once-and-for-all" yökuvausprojekti, joka tapahtuisi filmille. Yön sävyt näyttävät minusta tautisen hienoilta päivänvalodiafilmillä. Tarkoitus olisi lähteä yhden tai kahden rullan kanssa liikkeelle, mukana vain 50-millinen, ja palata kotiin vasta aamulla. Ja ottaa kuvat niin, että niistä voisi pitää vaikka pienen näyttelyn. Provia 400 -filmit on edelleen pakkasessa odottamassa. Aihepiiriä pitäisi toki laajentaa romanttisten maisemien ulkopuolelle.
Tälläistä nyt tällä kertaa. Kokoöisen session sijaan muutama tunti, Provia-diafilmin sijaan digikuvaa kameran valkotasapaino päivänvaloasennossa ja Petteri Sulosen filmiemuloinnilla höystettynä!
Kuvausreissun alkaessa (kymmenen jälkeen) aurinko oli vielä vahvasti taivaalla. Metsä kuvauskohteena kiinnostaa kovastikin, mutta jotenkin se on tullut aina kierrettyä. Nämä taitavat olla ensimmäiset "metsän sisältä" otetut kuvani. Pidän jälkimmäisestä enemmän.
Metsästä päästyäni törmäsin koivuun. Hain pitkään sommitelmaa jossa on järveä illan sävyissä sekä viime auringon säteissä loistavia lehtiä, turhaan. Luovutettuani katsahdin ylöspäin, siellä näytti tältä:
Rannassa silmään osui pari simppelimpää sommitelmaa:
Ja pari vähän monimuotoisempaa.
"Huolettomat taivaan linnut" etsivät ruokaa vielä keskiyölläkin.
Noin tunti auringonlaskun jälkeen taivas räjähti vielä melkoisiin väreihin. Sommittelin monenlaista kuvaa aiheesta, mutta lopulta päätin että hyvin simppeli on ehkä paras. Periaatteessa "tylsään" sommitelmaan eloa tuo etualan veden väreily. Jälkeenpäin huomasin että kuva on otettu tasan 0:00.
Usvaista peltoa Tampereen ja Kangasalan rajalta. Nyt alkoi olla jo todella pimeä.
Viimeinen kuva on omalta terassilta, jossa kuvauskierroksen päätteeksi nautin lasin vissyä.
Summa summarum: estetiikkaa löytyy, ja kuvauselämyksiä. Mutta missä merkityksellisyys ja tarina? Sorsakuvassa on ehkä vähän sitä mitä tällä haen. Jotenkin tähän pitäisi saada ympättyä enemmän ihmisiä, eläimiä tai näiden jälkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti