Mokoma

Suosikkibändini Mokoma saapui jälleen Tampereelle. Tällä kertaa areena oli astetta suurempi Pakkahuone. Aiemmin en ollut kuvannut Pakkahuoneella, joten kokemuksesta oli odotettavissa mielenkiintoinen.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun kuvasin lavan edessä olevan paineaidan edestä. Se oli uudenlaista ja haastavaa. En pidä sellaisista sierainperspektiivikuvista, mihin niin läheltä kuvaaminen ehkä ajaa. Tämä rajaa kuvaamisen mahdollisuuksia lähinnä siihen kun artisti on vähän kauempana lavalla. Toisekseen kuviin tulee helposti mukaan toisia kuvaajia, ja yleisöä taas ei näy. Kolmanneksi, kun olen aika pitkä, on vähän vaivaannuttavaa seistä maksaneiden asiakkaiden tiellä.

Kun kolmen biisin jälkeen paineaidan edestä oli poistuttava, se tuntui sillä hetkellä aika helpotukselta. Kuitenkin nyt kuvia selattaessa tuntuu, että hyviä kuvia tuli yhtä hyvin sieltä ihan edestä kuin yleisön seastakin. Paras kuva, tuo ylläoleva, on minusta juuri sitä, mitä hain viimeksi, ja se otettiinkin vellovan yleisön keskeltä.

Sampe / Medeia


Medeia


Kuisma Aalto & Tuomo Saikkonen / Mokoma


Kuisma Aalto




Ps. Viime aikoina olen lueskellut kirjaa Tomi Palsan kuvat ja tunnelmat. Hieno ja inspiroiva teos. Palsa esittelee kuvia eri kategorioista, kuten nyt tunnettujen artistien alkuvaiheista (HIMin Kaasu pitkillä hiuksilla jne) tai jo edesmenneitä artisteja kuten Petri Walli ja Dimebag Darrell.

Kirjassa on sekä filmi- että digikuvia, ja näiden eroa on ihan mielenkiintoista katsella. Digillä on ehkä helpompi saada sellainen HD-elämys, toisaalta kuva (ja etenkin mustavalkokuva) jättää enemmän ikään kuin mielikuvituksen varaan ja on siten ajattomampi. Ehkä kyse on kontrastista tai latteasta sävyntoistokäyrästä. Valokuvaa on ehkä myös totuttu katsomaan tietyllä tavalla, kuvan takana oleva todellisuus ymmäretään tietynlaisten opittujen sääntöjen kautta. Ja liian huoliteltu digikuva voidaan taas helpommin käsittää valheeksi tai tietokonegrafiikaksi tms. Ei mikään uusi ajatus, mutta itselle se on tullut nyt (jälleen) todeksi.