Soukko/Aitolahti 5.3.08

Lyhyesti: oli kiva ilma, oli nättiä, oli lunta, kuvailin TS-E 24:llä, tarkennustason kääntäminen lumimaiseman suuntaiseksi oli vaikeaa, mutta onnistui silti hyvällä prosentilla, kuvat alimmaisena. Kuvasaalis ei ole mitään kuuminta hottia mutta joskus matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Alkuviikosta oli tullut lunta, ja keskiviikkona keli näytti siltä, että olisi suoranainen synti viettää päivä kokonaan sisällä. Pääsin irtautumaan (ikkunattomasta!) työpisteestäni vähän aikaisemmin, ja niinpä olin neljältä "luonnon" helmassa Toimelan suunnalla. Blogisti siis palasi juurilleen, paikkaan josta ensimmäinen reportaasikin oli. Paikan nimi taitaa olla Soukko, ja vesistön (salmen) nimi Aitolahti?

Nyt kaikki oli toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Lunta oli maassa sellainen vajaan parinkymmenen sentin kerros. Taivas oli pilvetön, ja valo kaikkea muuta kuin tylsä. Valo kyllä tuli vähän huonosti; tähän vuodenaikaan ja tästä paikasta ei voi kuvata sen paremmin auringonlaskua kohti, kuin myöskään siten, että auringonlasku valaisisi kuvattavan maiseman sivulta. Saapuessani valaistus näytti jopa hieman huonolta. Aurinko valaisi kirkkaasti salmen vastarannan ja salmea noin puoleenväliin, mutta oma ranta oli varjossa. Tämä oli aivan odotettavissa, mutta suunnitelma olikin kävellä ympäriinsä suurinpiirtein auringonlaskuun asti, ja ottaa kuvia sitten kun valaistus on tasoittunut.

Melkeinpä heti alkoi kaduttamaan, että en ollut laittanut pitkiä alushousuja. Kotimatka auringon lämmittämässä autossa harhautti luulemaan ilmaa lämpimäksi, todellisuudessa lämpötila oli muutaman asteen pakkasen puolella ja kylmenemään päin. Päätin että pieneen kylmyyteen ei kuitenkaan kuole ja jatkoin reissua. Otetaan kuvat vaikka hampaat loukkua lyöden sitten.

Tein sellaisen reilun kilometrin käppäilyn siinä. Aikaa kun oli reilusti, niin päätin muutamassa kohdassa jäädä varta vasten katselemaan maisemaa vähintään kymmeneksi minuutiksi. Kymmenen minuuttia ei ole juuri mitään, mutta kun sen viettää hiljaa maisemaa katsellen, se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Ei mitenkään huonossa mielessä.

Näkymiä katsellessa saa asioihin perspektiiviä. Aallot eivät väsy vellomaan, ja kivet jaksavat jäpittää, myrsky toisensa jälkeen. Välillä ollaan lumen ja jään alla, sitkeästi ja marisematta. Omat kiireet ja paineet on helppo tässä kontekstissa painaa taka-alalle. Suosittelen!

Alueen itäpäässä, asutuksen (=talo tai kaksi) tuntumassa, oli muutama jylhän näköinen paikka, mutta nyt valo niissä oli huono ja lisäksi lumi oli tallattu rumaksi. Vastaranta näytti tähän aikaan vuodesta olevan erittäin otollinen. Aurinko valaisee koko rannan ja se on myös melko jylhän näköistä. Sinne vaan on melko pitkä matka, kun pitää kiertää Sorilan kautta. Ranta näyttää myös melko tiheään asutulta, tiedä sitten onko kesämökkiä vai mitä.

Mutta sitten, aurinko alkoi lopulta olemaan sellaisessa asemassa, että kaivoin kameran repusta esille ja aloin pähkimään kuvakulmia.

Ensimmäisenä potentiaalisena kuvana näin sympaattisen näköinen lumimuodostelman, jonka vieressä oli yksinäinen heinänkorsi. Aikani pyörittyä sen ympärillä päädyin tälläiseen sommitelmaan. Kamera oli lähestulkoon maassa kiinni, keskiputki poistettuna. Aurinko oli koko lailla suoraan vasemmalla. Lumimuodostelma olisi näkynyt paremmin, jos olisi voinut kuvata suoraan vastavaloon, mutta heti vasemmalla oli ruman näköinen pusikko, joka olisi tällöin tullut kuvaan ja koko lailla pilannut sen.

Otin kuvan TS-E 24 -objektiivilla, ja käänsin tarkennustason maan suuntaiseksi. Tässä vaiheessa huomasin muutamia asioita. 1) Lumi oli tautisen kylmää kun siinä kykkii polvillaan. 2) Lumeen on myös älyttömän vaikea tarkentaa, varsinkin kun valo on pehmeää. Tarkennustason kääntö yleensäkin siten, että se kulkee kohteiden läpi, on ainakin alkuun todella haastavaa, puhumattakaan lumisesta näkymästä, missä kontrastikkaita paikkoja ei oikein ole. Yleensä kuitenkin voi olla hyvä valita jokin kohde läheltä, ja toinen kaukaa, ja sitten tilttailla ja tarkennella niin kauan, että molemmat ovat teräviä. Lähellä oleva lumi ei kohteeksi käy, mutta tässä kuvassa oli onneksi tuo heinä, johon tarkennuksen sai lukittua helpohkosti.

Tarkennusprosessi menee minulla jotenkin näin:

1. Laitan suurentavan kulmaetsimen paikalleen, jos se ei jo ole
2. Arvioin kuvasta, kuinka tarkennustason tulisi kulkea, ja mietin intuitiivisesti, paljonko tilttiä tarvitaan
3. Ruuvailen tilttiä ja tarkennusta sinnepäin
4. Vaihdan kulmaetsimen suurennoksen 2.5x -asentoon, jolla suoritan hienosäädön. (2.5x -asento näyttää etsimessä siis sellaisen ympyrän kuvan keskeltä, mutta vähän kallistelemalla saa koko etsimen alalta niitä kohteita katseltua.)

Seuraavat kolme kuvaa on otettu myös TS-objektiivilla, näissä vain shiftasin alaspäin. Ensimmäisestä kuvasta näkee, miten se aurinko käytännössä valaisi vastarannan ja puolet jäästä mutta jätti oman rannan varjoon. Taka-alalla on tuo kirkkaampi alue, mihin auringonvaloa tuli, ja aurinko siis oli vasemmalla puiden takana.

Viimeiseksi patikoin sitten alueen länsipäähän, mistä jo syksyllä löysin komean näköisen pikku kallion. Tähän kohtaan saattaisi pian osua auringonlasku suoraan, mutta nyt en ainakaan ehtinyt. Ensimmäinen otos paikasta on 24 megapikselin kuva; yhdistin kaksi shiftattua kuvaa. Neliökuvan sommittelu on kyllä aika vaikeaa näin. Lopullista kuvaa ei meinaa hahmottaa, kun siitä näkee vain joko ylä- tai alaosan.

Tässä kuvassa tarkennustaso käännettiin taas maan suuntaiseksi. Tässä se oli tolkuttoman vaikeaa, kun ihan etualalta ei löydy oikein mitään järkevää kiintopistettä tarkennukselle. Kallistus onnistui kuitenkin melko hyvin, ja pieni aukko (f/16) viimeistään varmisti kauttaaltaan terävän kuvan. Otin kuvan myös ilman kallistusta, ja terävyysero etu- ja taka-alalla on jälleen melkoinen.

En ollut ladannut akkuja tätä sessiota varten, ja tämän kuvan jälkeen, tai oikeastaan jo tämän kuvan ottamisen aikana, ne tyhjenivät lopullisesti. Sain kuitenkin toisen heräteltyä henkiin pitämällä sitä hanskan sisällä joitakin minuutteja. Kotiin päin jo kävellessä otin vielä tälläisen kuvan. 10mm shifti ylöspäin:

Aloituskappaleessa sana "luonto" on lainausmerkeissä. Reissun aikana en voinut kuin surkutella sitä, miten kauas luonnosta on tämäkin entinen partiolainen vieraantunut; vaatetus huono, keliin varautuminen olematonta, lumisessa maastossa kulkeminen vaikeaa ja kaksi kertaa kaaduinkin, kamerareppu jalustan kanssa alkaa jo painaa, ja lopuksi en meinannut löytää takaisin autolle pimeän metsän läpi. No, toisaalta; tästä ei taida suunta olla kuin ylöspäin.