Abduktio ja Raised Fist 28.3.2008

Kameramafia, johon löyhästi kuulun, neuvotteli diilin Tampereen Klubin kanssa keikkojen kuvaamisesta. Käydään siis kuuden hengen porukalla kuvaamassa 8-12 keikkaa per kuukausi, ja kuvat tulevat Klubin uusille nettisivuille. Ensimmäinen kuvauskeikka oli perjantaina: skandinaavi-HC:ta, Abduktio ja ruotsalainen Raised Fist.

Ennen keikkaa

Bändit eivät olleet entuudestaan kovin tuttuja, joten aloitin "komennuksen" perehtymällä niihin. MySpace- ja YouTube -yhteisöt ovat tälläisessä kyllä hyviä, ensimmäisen sivuilta kun löytää biisejä, jälkimmäiseltä videoita ja livevetoja. Raised Fistillä on melko hurja maine keikkojensa suhteen, energiaa piisaa ja toisinaan koko keikkapaikka on yhtä pittiä. Tuttava kommentoi keikalle lähtöä, että "varaudu ottamaan turpaasi, porukka menee sinne vain rähisemään". Itse joitakin pittejä nähneenä ja sellaisista toisinaan kuvanneenakin otin lausunnon vähän liioittelevana, "ei kai nyt sentään".

Löysin netistä yhden kertomuksen RF -kuvauskeikasta vuoden takaa. Tuolla Nosturissa (?) oli näemmä jonkunlainen turva-aita lavan edessä, joten kuvaaminen oli ehkä vähän erilaista. Netistä löytyi myös Kalle Björklidin kuvareportaasi samaiselta keikalta. Muusikoiden.netistä löysin myös joitakin keikkakokemuksia. Mustelmia kuulemma on helppo hankkia. :)

Vaikkakaan en uskonut ihan varsinaiseen turpasaunaan joutuvani, niin tietysti mietitytti, että miten tuo hurja meininki vaikuttaa kuvaamismahdollisuuksiin. Voi olla mahdotonta ottaa mitään potretteja laulajasta 85mm optiikalla viidennestä rivistä, koska juuri siinä pitti on pahimmillaan. Tai no: ehkä ennemminkin "parhaimmillaan". Jotkut kuvaajat ovat sitä mieltä, että rohkeasti eturiviin vaan, lavaa vasten, ei se pitti siihen asti ulotu. Itse olen tämän suhteen vähän skeptinen; jos meininki on hurjaa, niin lavaa vasten kuvatessakin luulisi saavan ehkä vähän liikaa osumaa. Tuntuu myös, että ihan lavan reunasta kuvaamalla perspektiivi on vähän hassu, liian alaviisto. Mietin mahdollisuutta kuvata kauempaa: Klubilla olisi lavaa vastapäätä dj-koppi, josta näkee hyvin lavalle, ja itse pitkänä miehenä saisin jonkinlaista kuvaa muutenkin kauempaa. Mutta tätä varten lavalla pitäisi olla paaaljon valoa; pidemmän teleobjektiivini valovoima kun on f/4 ja suljinajan pitäisi olla luokkaa 1/250s.

Koska keikka tuntui haastavalta, ja kuvien käyttötarkoitus on Klubin nettisivut, niin päätin lähteä matkaan vähän niin kuin fiilispohjalta, kantavana ajatuksena "millaiselta keikalla olo tuntui", enkä ehkä niinkään hifipotretteja hakemaan. Pittitunnelmaa, sekasortoa, sylkeä, mustelmaa ja verta. Yleisökuvissa on on monesti haasteena se, että yleisö on huonosti valaistu. Pitää siis yrittää ottaa kuva juuri silloin, kun yleisöön osuu edes jotakin valoa. Ja toivoa, että yleisö näyttää hyvältä juuri silloin.

YouTube -pätkien perusteella bändiläiset viettävät aika paljon aikaa ilmassa, eli luvassa olisi komeita hyppyjä. Joissakin kohdissa kaikki hyppäävät yhtä aikaa. Voisi olla hienoa, jos saisi etualalle riehuvan ihmismassan ja taustalle neljä bändin jäsentä ilmassa. Toinen kuva, mitä lähdin hakemaan, oli laulaja kyykistyneenä laulamaan faniensa edessä.

Kenkävalintaakin mietin. Infernossa ja Hellässä lattiat ovat vastaavien keikkojen jäljiltä olleet lasimurskaa täynnä, eikä siksi ehkä viitsisi lähteä parhailla kengillä matkaan. Toisaalta, en oikein kehtaa viihteelle lähteä lenkkareissakaan, ja voisi kyllä olettaa, että Klubilla on asia hoidettu siistimmin. Muovituoppeja!

Keikat

Keikka oli loppuunmyyty, ja porukkaa alkoikin pakkautumaan ihan kiitettävästi jo ennen Abduktion oletettua alkamisajankohtaa. Netistä olin kyllä lukenut, että jotkut lähtevät katsomaan ensisijaisesti Abduktiota ja RF tulee ikään kuin bonuksena.

Päätin seurata Abduktio-tunnelmia biisin-parin ajan vähän taaempaa, kameraan koskematta, saadakseni jonkinlaista käsitystä siitä, että miltä tämä oikein näyttää, ja miten sen kuvilla kertoisin. Valaistus näytti alkuun aika hirveältä; himmeä, välillä punertava, toisinaan vihertävä valo, joka oli lisäksi spottimaista, eli lavalla oli paljon kohtia, jossa naama jää täysin varjoon. Ja jos jo silmien ja ihmisaivojen huimalla dynamiikalla soittajat näyttävät suurimman osan ajasta silhueteilta, voi helposti kuvitella miten kamera asian näkee. Argh.

Päinvastoin kuin valaistus, meininki oli hyvä alusta lähtien. Eloisa bändi, ja hyvä pitti pystyssä. Otin kuvia ensin lavan oikeasta reunasta, sitten keskeltä takaa, ja päädyin lavan vasemmalle puolelle. Siinä huomasin, etten ollutkaan illan ainoa valokuvaaja. Toinen kuvaaja oli sijoittunut melkeinpä keskelle pittiä, lavan ja pylvään kapeaan rakoon, ja rauhallisen varmoin ottein napsi kuvia bändistä ja yleisöstä. Huomasin kuvaajalla olevan huumakuva.netin paita, joten päätin että keikan jälkeen voisi tyyppiä hieman jututtaa.

Kaikki Abduktio -kuvat

Keikan jälkeen meninkin tekemään tuttavuutta toisen kuvaajan kanssa, ja tämä paljastui juuri Björklidin Kalleksi. Olen hänen kuviaan ihaillut jo jonkin aikaa, ja saanut häneltä myös omista kuvistani (välillä kehuvaakin) palautetta netin keskustelufoorumeilla. Kyselin Kallelta mm. tämän strategiasta sijoittumisen suhteen. Hän aikoi jäädä siihen missä oli. (Myöhemmin muuten kommentoi, että ehkä ei sittenkään ollut niin hyvä ratkaisu. Mutta toisaalta ei kai mitään pysyviä vahinkoja tullut, kokemusta vain) Itse olin vähän kahden vaiheilla, mutta sitten kaikesta etukäteispelottelusta johtuen päätin kuitenkin tarkkailla tilannetta ensin vähän väljemmiltä vesiltä. Toisaalta, jos olisin jäänyt eturiviin, olisi voitu ehkä vähän varmistaa toistemme selustoja.

Kun keikka sitten alkoi osoittaa alkamisen merkkejä, siirryin lavan oikealle puolelle, korokkeelle, paikkaan josta normaaliobjektiivilla saisin melko lailla koko lavasta kuvan. Toivoin, että alussa olisi vaikka joku näyttävä yhteishyppy, mutta keikka alkoikin lähes pimeässä, pikkuisen punertavaa valoa alkoi sitten tulla. Pitin vellonta näytti aika massiiviselta, mutta ei nyt kuitenkaan ihan siltä mitä olin odottanut. Päätin siirtyä lavan oikeaan reunaan ottamaan kuvia. Siinä sai olla suhteellisen rauhassa. Muutaman kerran tyyppejä vyöryi päälle, mutta sehän tuo vaan fiilistä.

Keikan edistyessä valaistus tuntui paranevan. Silti se oli sellaista tosi hetkittäistä. Hyvää valoa pari sekuntia ja sitten taas pimeää. Bändin jäsenet liikuskelivat tiheästi lavan puolelta toiselle. Aika harvoja tilaisuuksia oli ottaa edullisesti valaistuja potretteja.

Pitti oli niin vaikuttavan näköinen, että koetin saada siitä sellaista kymmenen pisteen kuvaa. Yleisöön vain tuli valoa ikävän himmeästi. Kokeilin kuitenkin. Tälläisessä kuvassa pitkähkö valaistus sinänsä ei välttämättä niin haittaisi, se voisi tuoda liikettä, mutta suuri kontrasti lavan ja yleisön välillä on se rajoittava tekijä. Jossakin välissä valo muuttui sellaiseksi strobomaiseksi, joten pienensin herkkyyttä pari aukkoa ja nostin suljinaikaa. Ajattelin, että tällöin vain ne strobovälähdysten valaisemat ihmiset tallentuvat kuvaan ja tulos on sellainen hienon nykivä, ja liikettä on reilusti.

Keikan jo melko alkupuolella huomasin, että akku näyttää vähän tyhjänpuoleiselta. Keikoilla kun tulee otettua paljon kuvia, ja chimppailtua niitä myös jonkin verran, niin akku saattaa hyytyä yllättävän nopeasti. Tämä akku tosin toipui hyvin, kun sai toipua jonkin aikaa, vähän samaan tapaan kuin kylmässä hyytynyt tapaus. Ja olihan minulla toki vara-akkuja matkassa.

Tein kokeiluja myös salaman kanssa. Slow-synciä, slow-synciä jossa salama tulee katon kautta, tavallista salamaa (filliä oikeastaan) katon kautta ja suoraan. Suora salama muuten voi olla hankala ISO 3200 -herkkyydellä, salaman valoisuus kun voi olla yksinkertaisesti liikaa pienimmälläkin teholla. Sen takia, suoraa salamaa käyttäessä (esim. filli) täytyy salaman tehoa monesti jotenkin pudottaa (esim. diffuuseri salaman edessä, nenäliina teipattuna välähdyspään eteen, jne), aukkoa pienentää tai herkkyyttä laskea. Itse kokeilin salaman kanssa arvoja ISO 800, f/4, 1/10s ja ISO 3200, f/4 1/10s (katon kautta), vaihtelin suljinaikaa. Lopputulos on vähän erityyppinen. Jos herkkyys on korkea, tulee vallitsevaa valoa enemmän mukaan. Tämä voi olla hyvä yleisöä kuvatessa, mutta jos kuvassa näkyy myös lava, tämä voi olla rankasti ylivalottunut. ISO 800 -tapauksessa taas yleisön valo tulee lähinnä salamasta.

Tälläisiä on kyllä vaikea selittää. Allaoleva, pitistä otettu kuva kuitenkin ehkä havainnollistaa tätä. Pimeän yleisön osalta valaistus tulee lähes yksinomaan salamasta, joten se on "jäätynyt" paikalleen. Lavalla taas on enemmän valoa, mistä syystä se on jonkin verran ylivalottunut, ja erityisesti pitkän suljinajan takia siellä on liike-epäterävyyttä.

Slow-sync -kuva. Hieman alivalotusta, 1/10s valotusaika ja salama tekevät tälläisen hieman sekavan kuvan. Laulaja kun oli melko paikallaan ja hyvin valaistu, niin saatiin melko teräväksi.

Muutama tilaisuus "potretti"tyyppiseen kuvaankin tuli. Asetukset kamerassani olivat pimeän lavan mukaiset, keskiarvomittaus, ISO 3200, f/1.4, vähän alivalotusta, kun sitten laulaja pärähtikin eteeni ja valot päälle. En jäänyt miettimään (eikä aikaa olisi ollutkaan) vaan painoin laukaisinta. Kuvankäsittelyssä kun nostin valotusta kolme aukkoa niin sain tälläisen kuvan. Itse voisin tästä päätellä että kyllä ISO 25600 on käyttökelpoinen muissakin kameroissa kuin Nikon D3:ssa. Itse asiassa, yhdessä kuvassa nostin herkkyyttä viisi aukkoa, ja vielä sekin, ISO 102400, oli käyttökelpoinen.

Toinen hieman samantyyppinen kuva. Mielestäni aika hieno, ainoa ärsyttävä tekijä on tuo mikkiständi mikä on laulajan edessä.

Keikan loppupuolella poistuin takavasemmalle, tarkoituksena oli kiertää sieltä lavan toiseen reunaan kuvaamaan. Jumituin kuitenkin pittiin. Pitin reunalla on sellainen pylväs, jonka "suojista" jäin tallentamaan vähän vellontaa sammakkoperspektiivistä. Vähän osumaa tuli, mutta sehän on vain hienoa tässä vaiheessa, varsinkin kun sain pari mielestäni kivaa kuvaa.

Viimeisen biisin osoittaessa loppumisen merkkejä päätin pistää kameran laukkuun ja siirtyä baaritiskille ottamaan pari janojuomaa ennen kuin kaikki muutkin tekevät saman. Encore tietysti tuli vielä, ja tiskiltä havainnoin, että nyt yleisöön olisi tullut melkoisen hienoa valoa. Olisi pitänyt vaan kiertää sinne dj-kopin seutuville ottamaan yleisökuvaa, mutta ei nyt millään jaksanut.

Kaikki Raised Fist -kuvat

Soukko/Aitolahti 5.3.08

Lyhyesti: oli kiva ilma, oli nättiä, oli lunta, kuvailin TS-E 24:llä, tarkennustason kääntäminen lumimaiseman suuntaiseksi oli vaikeaa, mutta onnistui silti hyvällä prosentilla, kuvat alimmaisena. Kuvasaalis ei ole mitään kuuminta hottia mutta joskus matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Alkuviikosta oli tullut lunta, ja keskiviikkona keli näytti siltä, että olisi suoranainen synti viettää päivä kokonaan sisällä. Pääsin irtautumaan (ikkunattomasta!) työpisteestäni vähän aikaisemmin, ja niinpä olin neljältä "luonnon" helmassa Toimelan suunnalla. Blogisti siis palasi juurilleen, paikkaan josta ensimmäinen reportaasikin oli. Paikan nimi taitaa olla Soukko, ja vesistön (salmen) nimi Aitolahti?

Nyt kaikki oli toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Lunta oli maassa sellainen vajaan parinkymmenen sentin kerros. Taivas oli pilvetön, ja valo kaikkea muuta kuin tylsä. Valo kyllä tuli vähän huonosti; tähän vuodenaikaan ja tästä paikasta ei voi kuvata sen paremmin auringonlaskua kohti, kuin myöskään siten, että auringonlasku valaisisi kuvattavan maiseman sivulta. Saapuessani valaistus näytti jopa hieman huonolta. Aurinko valaisi kirkkaasti salmen vastarannan ja salmea noin puoleenväliin, mutta oma ranta oli varjossa. Tämä oli aivan odotettavissa, mutta suunnitelma olikin kävellä ympäriinsä suurinpiirtein auringonlaskuun asti, ja ottaa kuvia sitten kun valaistus on tasoittunut.

Melkeinpä heti alkoi kaduttamaan, että en ollut laittanut pitkiä alushousuja. Kotimatka auringon lämmittämässä autossa harhautti luulemaan ilmaa lämpimäksi, todellisuudessa lämpötila oli muutaman asteen pakkasen puolella ja kylmenemään päin. Päätin että pieneen kylmyyteen ei kuitenkaan kuole ja jatkoin reissua. Otetaan kuvat vaikka hampaat loukkua lyöden sitten.

Tein sellaisen reilun kilometrin käppäilyn siinä. Aikaa kun oli reilusti, niin päätin muutamassa kohdassa jäädä varta vasten katselemaan maisemaa vähintään kymmeneksi minuutiksi. Kymmenen minuuttia ei ole juuri mitään, mutta kun sen viettää hiljaa maisemaa katsellen, se tuntuu pieneltä ikuisuudelta. Ei mitenkään huonossa mielessä.

Näkymiä katsellessa saa asioihin perspektiiviä. Aallot eivät väsy vellomaan, ja kivet jaksavat jäpittää, myrsky toisensa jälkeen. Välillä ollaan lumen ja jään alla, sitkeästi ja marisematta. Omat kiireet ja paineet on helppo tässä kontekstissa painaa taka-alalle. Suosittelen!

Alueen itäpäässä, asutuksen (=talo tai kaksi) tuntumassa, oli muutama jylhän näköinen paikka, mutta nyt valo niissä oli huono ja lisäksi lumi oli tallattu rumaksi. Vastaranta näytti tähän aikaan vuodesta olevan erittäin otollinen. Aurinko valaisee koko rannan ja se on myös melko jylhän näköistä. Sinne vaan on melko pitkä matka, kun pitää kiertää Sorilan kautta. Ranta näyttää myös melko tiheään asutulta, tiedä sitten onko kesämökkiä vai mitä.

Mutta sitten, aurinko alkoi lopulta olemaan sellaisessa asemassa, että kaivoin kameran repusta esille ja aloin pähkimään kuvakulmia.

Ensimmäisenä potentiaalisena kuvana näin sympaattisen näköinen lumimuodostelman, jonka vieressä oli yksinäinen heinänkorsi. Aikani pyörittyä sen ympärillä päädyin tälläiseen sommitelmaan. Kamera oli lähestulkoon maassa kiinni, keskiputki poistettuna. Aurinko oli koko lailla suoraan vasemmalla. Lumimuodostelma olisi näkynyt paremmin, jos olisi voinut kuvata suoraan vastavaloon, mutta heti vasemmalla oli ruman näköinen pusikko, joka olisi tällöin tullut kuvaan ja koko lailla pilannut sen.

Otin kuvan TS-E 24 -objektiivilla, ja käänsin tarkennustason maan suuntaiseksi. Tässä vaiheessa huomasin muutamia asioita. 1) Lumi oli tautisen kylmää kun siinä kykkii polvillaan. 2) Lumeen on myös älyttömän vaikea tarkentaa, varsinkin kun valo on pehmeää. Tarkennustason kääntö yleensäkin siten, että se kulkee kohteiden läpi, on ainakin alkuun todella haastavaa, puhumattakaan lumisesta näkymästä, missä kontrastikkaita paikkoja ei oikein ole. Yleensä kuitenkin voi olla hyvä valita jokin kohde läheltä, ja toinen kaukaa, ja sitten tilttailla ja tarkennella niin kauan, että molemmat ovat teräviä. Lähellä oleva lumi ei kohteeksi käy, mutta tässä kuvassa oli onneksi tuo heinä, johon tarkennuksen sai lukittua helpohkosti.

Tarkennusprosessi menee minulla jotenkin näin:

1. Laitan suurentavan kulmaetsimen paikalleen, jos se ei jo ole
2. Arvioin kuvasta, kuinka tarkennustason tulisi kulkea, ja mietin intuitiivisesti, paljonko tilttiä tarvitaan
3. Ruuvailen tilttiä ja tarkennusta sinnepäin
4. Vaihdan kulmaetsimen suurennoksen 2.5x -asentoon, jolla suoritan hienosäädön. (2.5x -asento näyttää etsimessä siis sellaisen ympyrän kuvan keskeltä, mutta vähän kallistelemalla saa koko etsimen alalta niitä kohteita katseltua.)

Seuraavat kolme kuvaa on otettu myös TS-objektiivilla, näissä vain shiftasin alaspäin. Ensimmäisestä kuvasta näkee, miten se aurinko käytännössä valaisi vastarannan ja puolet jäästä mutta jätti oman rannan varjoon. Taka-alalla on tuo kirkkaampi alue, mihin auringonvaloa tuli, ja aurinko siis oli vasemmalla puiden takana.

Viimeiseksi patikoin sitten alueen länsipäähän, mistä jo syksyllä löysin komean näköisen pikku kallion. Tähän kohtaan saattaisi pian osua auringonlasku suoraan, mutta nyt en ainakaan ehtinyt. Ensimmäinen otos paikasta on 24 megapikselin kuva; yhdistin kaksi shiftattua kuvaa. Neliökuvan sommittelu on kyllä aika vaikeaa näin. Lopullista kuvaa ei meinaa hahmottaa, kun siitä näkee vain joko ylä- tai alaosan.

Tässä kuvassa tarkennustaso käännettiin taas maan suuntaiseksi. Tässä se oli tolkuttoman vaikeaa, kun ihan etualalta ei löydy oikein mitään järkevää kiintopistettä tarkennukselle. Kallistus onnistui kuitenkin melko hyvin, ja pieni aukko (f/16) viimeistään varmisti kauttaaltaan terävän kuvan. Otin kuvan myös ilman kallistusta, ja terävyysero etu- ja taka-alalla on jälleen melkoinen.

En ollut ladannut akkuja tätä sessiota varten, ja tämän kuvan jälkeen, tai oikeastaan jo tämän kuvan ottamisen aikana, ne tyhjenivät lopullisesti. Sain kuitenkin toisen heräteltyä henkiin pitämällä sitä hanskan sisällä joitakin minuutteja. Kotiin päin jo kävellessä otin vielä tälläisen kuvan. 10mm shifti ylöspäin:

Aloituskappaleessa sana "luonto" on lainausmerkeissä. Reissun aikana en voinut kuin surkutella sitä, miten kauas luonnosta on tämäkin entinen partiolainen vieraantunut; vaatetus huono, keliin varautuminen olematonta, lumisessa maastossa kulkeminen vaikeaa ja kaksi kertaa kaaduinkin, kamerareppu jalustan kanssa alkaa jo painaa, ja lopuksi en meinannut löytää takaisin autolle pimeän metsän läpi. No, toisaalta; tästä ei taida suunta olla kuin ylöspäin.