Jo jonkin aikaa olen suunnitellut käyväni kuvaamassa tämän kesällä löytämäni paikan "kunnolla".
Parhaimmillaan tuo olisi ollut ehkä kesäyönä, tai sitten syksyn väreissä, kun nuo kaksi isoa kuollutta puuta erottuisivat elävistä selvästi. Ruska-ajan mentyä ajattelin, että ehkäpä luminen teema sopii tuohon kuvaan - tarkoittaahan "marras" kuolemaa. Marraskuu + ensilumi olisi kova sana tähän kuvaan!
20.11. suunnittelin lähteväni töistä vähän aiemmin napsaisemaan kuvan. Mutta ei. Töissä meni normaalia pidempään, ja tämän jälkeen oli sitten vielä muita kiireitä, joten vapauduin vasta iltayhdeksän jälkeen.
Pienen (öh, tai no: ison) itsepainiskelun jälkeen sain itseni kasaan. Olosuhteet näyttivät hyvin suotuisilta, tähtikirkas taivas ja pikkupakkanen. Miinuspuolena se, että kohteelle on matkaa linnuntietä pari kilometriä, ja toisaalta se, että mitään varmuutta kuvan saamisesta ei kuitenkaan ole - voihan esim. kaupungin valosaaste pilata kuvan.
Noh, yrittänyttä ei laiteta, ja onhan talviyön kävelyretki jo itsessäänkin hieno juttu, vaikka kuvaa ei tarttuisikaan mukaan. Katselin siis www.retkikartta.fi:stä optimaalisen reitin, pakkasin kamerarepun ja kaivoin GPS-mokkulan esiin.
Annala on mielenkiintoinen kaupunginosa. Omalta kotiovelta ei tarvitse kävellä kuin nelisensataa metriä, kun katuvalot loppuvat ja kaupungin meteli painuu taka-alalle. Sitten onkin sellainen kymmenisen kilometriä metsää ja haja-asutusaluetta ennenkuin ollaan Kangasalan taajamassa.
Kaksi kilometriä talviyössä on aika pitkä matka. Siinä ehtii miettiä kaikenlaista ja kuulla kaikenlaisia erikoisia ääniä. Itseni kohdalla taitaa olla niin, että en oikein osaa vain rauhoittua miettimään asioita, niin tälläiset pään tyhjentämiseen pakottavat aktiviteetit ovat aika hieno asia. Asiat asettuvat oikeaan perspektiiviin. Kaupungin, talouselämän ja muiden erikoisten oravanpyörämekanismien melske taka-alalla, päällimmäisenä vain oma itse ja olemassaolo. Kaukana kavala maailma. Heh.
Teitä pitkin pääsin aika lähelle, kerran piti oikaista pellon poikki ja sitten lopulta varsinaiselle kohteelle piti jättää kaikki kiintopisteet ja kävellä parisataa metriä ryteikön ja metsän halki. Tämä osuus oli vähän tuskainen, tosin älyä ja karttaa käyttämällä olisi päässyt helpommalla, kuten palatessa sain huomata.
Paikalle päästyäni ensimmäinen ajatus oli, että "joo, ihan kiva että kävin, mutta ei jaksa". Vähän aikaa henkeä vedettyäni aloin kuitenkin pystytellä jalustaa ja etsiä parasta kuvakulmaa.
Tarkennus oli täysin arpapeliä. Oli sen verran pimeää, että etsimestä ei ollut juuri apua, AF:stä puhumattakaan. Mietin, että ehkä kohteen voisi valaista esim. taskulampulla tarkentamisen ajaksi, tai sitten voisi käyttää salamaa, jossa on tarkennuksen apuvalo, mutta tällä kertaa mentiin ihan arvauksella. Äärettömästä inasen takaisinpäin. Valotuksen mittasin normaalisti mittarilla ja otin pari täyden aukon testiotosta ISO 3200-herkkyydellä. Näistä ynnäilin valotusarvot 4 minuuttia, f/4, ISO800.
4 minuuttia on tähtitaivaalle pitkä valotusaika. Olisi ollut viisasta kuvata täydellä aukolla ja nostaa herkkyyttä hieman, jolloin tähdet olisivat olleet luonnollisemman näköisiä, mutta tarkennuksen helpottamiseksi päätin himmentää vähän. Ja toisaalta, tähdistä kuvaan tuleva pyörivä liike on ihan kiva - tuntuu vähän kuin katselisi ylös tähtitaivaalla ja päässä pyörisi vähän.
Tällä hetkellä olen tähän aika tyytyväinen. Puiden kuolleisuus ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla näy, mutta tämä vastaa hyvin pitkälle minun näkemystäni marraskuusta.
Lisäksi oli hyvä, että kävin kuvaamassa tämän nyt. Erinäisistä jäljistä ja tavaroista voisi päätellä, että vuoden päästä samalla paikalla on asutusta.
